Näemme nykyään, miten kaikki se, mitä kerran opimme arvostamaan arvokkaana ja hyvänä, liukuu meiltä yhä enemmän pois. Olipa kyse sitten koulutuksesta, kulttuurista tai perinteistä, vauraudesta, hyvinvoinnista tai hallinnosta, kaikki on nyt hajoamassa hurjaa vauhtia.
On tarpeetonta keskustella siitä, mitkä voimat ovat tämän takana. Illuminaatit, reptiliaanit, oikeistolainen, vasemmistolainen, vapaamuurarit? Huomaa vain, ettei pääse pitkälle, koska maailma on aivan liian monimutkainen ymmärrettäväksi ja koska jotain voi tehdä vain aivan lähiympäristössä, ja muuten ei ole käytännössä enää vaikutusmahdollisuuksia.
Mutta yksi asia on selvä: kaiken tuhon alkuhetki on minuus kaikkine intohimoineen, haluineen ja tarpeineen. Tätä minuutta pitää nykyään yllä kaksi asiaa: Raha ja kaikki siihen liittyvät liikkeellepanevat voimat sekä filosofia eli ajattelun lähtökohdat, jotka ohittavat kaiken minuuden ulkopuolisen.
Minuus on aikamme pyhä lehmä, eikä sitä saa arvostella. Siksi nykyään tuskin kuulee rahan perusteellista kritiikkiä. Se kiinnostaa korkeintaan silloin, kun kyse on omista säästöistä. Sosialismi sosiaalisuuden ja solidaarisuuden merkityksessä erityisesti heikkoja kohtaan on kuollut, vasemmistolaiset eivät nykyään elä ihanteista vaan rahasta ja sen eduista ja suojelevat niitä. He ajavat rahan etuja, mutta peittävät sen oletettavasti korkeampien tavoitteiden, kuten ” inkluusio “, ” tasa-arvo ” ja ” ihmisoikeudet “, savuverhoilla.
Kaikki valta ja demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuus on salakavalasti viety meiltä ja annettu muutaman yksilön käsiin, jotka hallitsevat erityisesti rahajärjestelmää. Olemme antaneet lakiemme ja instituutioidemme muuttua niin, että näillä muutamilla ihmisillä on nyt rajoittamaton pääsy rajattomaan rahan määrään. Tällä rahalla he voivat tehdä mitä tahansa, ostaa mitä tahansa.
Valtaapitävät moninkertaistavat rahansa pelaamalla pelejä tietokoneella. Kukaan ei enää ansaitse tätä rahaa, vaan se luodaan illuusiomaailmoissa, joissa kukaan ei tartu vasaraan, kukaan ei iloitse tai sure, kukaan ei leivo kakkua, kukaan ei synny eikä kuole.
Tämä pieni ryhmä vaikutusvaltaisia ihmisiä on ostanut kaiken, mitä voi ostaa: Asioita, instituutioita, kokonaisia valtioita, politiikkaa, mediaa ja ihmisiä. Miten tämä on mahdollista?
Luolan allegoria ja valistusaika
Kysymys tietoisuudesta ja olemisesta on idealistisen filosofian keskeinen kysymys, johon kommunismi yritti vastata 1800-luvulla. Karl Marx väitti, että oleminen määrää tietoisuuden.
Mutta kysymys yksinään on hölynpölyä. Sillä jos on tietoinen siitä, että istuu luolassa ja näkee todellisuudesta vain ohikiitäviä varjoja luolan seinällä, tietää, että se, mitä luulee näkevänsä, ei ole merkityksellistä eikä myöskään ole toteamus todellisuudesta.
Jos tietää, että näkee vain ohikiitäviä varjoja luolan seinällä, jotka näkee vain siksi, että on sidottu paikkaan ja aikaan, jos tietää, että ei voi havaita täydellisyyttä, silloin lineaarinen päätöksenteko, sellaisena kuin olemme sen nykyään sisäistäneet, ei ole mahdollista. Kuinka paljon vapaampi onkaan luolalapsi, joka vielä tietää näkevänsä vain varjoja luolan seinällä!
Fasismi tarkoittaa nyt: se, mitä minä näen, on todellisuutta.
Mutta juuri näin tapahtui valistuksen myötä. Valistuksen myötä ihminen halusi voittaa kaikki niin sanotun “edistyksen” esteenä olevat rakenteet rationaalisen ajattelun, eli sisäisen inhimillisen prosessin avulla. Oletetaan, että olisi olemassa jotain yleispätevää ja vapaata ajattelua, joka on kaikille ihmisille samanlaista. Mutta jo päivittäisessä kanssakäymisessä näkee, että näin ei ole, puhumattakaan muista kulttuureista, kansoista ja ajoista.
Valistuksen myötä alettiin vedota inhimilliseen järkeen universaalina tuomiovaltana. Näin ihmiset halusivat vapautua perinteisistä ja oletettavasti jäykistä ja vanhentuneista ajatuksista. Siitä lähtien on oletettu, että ihminen olisi vapaa, jos hän katkaisisi siteensä, erityisesti siteet kilpaileviin elämäntapoihin, kuten kirkon elämäntapoihin.
Valistus on siis äärimmäisen suuri petos. Ihminen uskoo nyt siihen, mitä hänen aistinsa ja Kantin mukaan hänen “puhdas järkensä” sanovat hänelle todellisuudeksi. Ja pam, toisinajattelijoita ammutaan ja keskitysleirejä rakennetaan, ihmissuhteet hajoavat mielipide-erojen vuoksi, ja tiedemiehet ja poliitikot kertovat meille, että kaikkialla on pandemia tai että puolustamme demokratiaa Afganistanin tai Ukrainan sodillamme.
Kristinuskosta on tehty uskonto, joka uskoo johonkin, jonka totuuspitoisuus on yhtä luotettava kuin uuden auton mainoskampanja tai poliitikon maine. Kristinusko, joka aikoinaan avasi oven pyhän, kolmiyhteisen Jumalan ikuiseen todellisuuteen, on nyt ihmisen tekemä ja keksimä. Se on nyt vain yksi ajatustarjous monien muiden joukossa.
Sosiaalidarwinismi on seurausta
Nykyään kaikki on muokattu kohti ideologiaa, toisin sanoen kohti keinotekoisia maailmoja, joita ihminen keksii ja luo. Ja nyt tämä on toteutumassa ja pannaan täytäntöön: Se, mitä minä uskon, on totta! Jos nyt kaikki ajattelevat näin, eikä ole enää esteitä, ei kirkkoa eikä kulttuuria, ei hierarkioita, ei tapoja, ei minkäänlaisia rajoja, silloin alfayksilöt voittavat. Kun kaikki julistetaan tasa-arvoisiksi eikä kukaan enää tarvitse pappia tai hengellistä isää, kun vanhemmat ovat vain vaihdettavia lastenvaunujen työntäjiä ja roolimallit ovat vain olemassa egoa ja sen nautintoja varten, silloin petollisimmat voittavat. Kun kaikki vapautuvat ja toteuttaa itsensä ja pyrkivät löytämään itselleen suurimman mahdollisen onnen, silloin häikäilemättömimmät vallitsevat. Nykyään nämä ovat niitä, joilla on eniten rahaa. Kaikki muut katoavat jälkiä jättämättä ja vaieten ajan virtaan.
Mutta kaikki ovat mukana tässä, vaikka huolestuneisuus lisääntyy. Mutta kaikki ovat tyytyväisiä siihen, että heillä on tulot ja mukava elämä eikä heitä uhrata huoraksi tai orjiksi areenoiden rakentamiseen. Niin kauan kuin kurjuus ei vaikuta minuun, sillä ei ole väliä. Näin kaikki sosiaalisuus on kadonnut. Se näkyy korkeintaan vielä moraalisena imperatiivina, jota tottelee, koska imago hyvänä ihmisenä on hyödyllinen.
Maailman niin sanottu “digitalisoituminen” nähdään vaihtoehdottomana, ja sen on nyt tarkoitus pitää meidät totaalisessa taidemaailmassa vallan orjina. Tämä kaikki on nähty monta kertaa elokuvassa. Yhteys omaan pieneen kenttään, todelliseen vastakohtaan, vastuuseen ja sitoutumiseen, todelliseen elämään ja kaiken alkuperään Jumalassa on katkaistu. Kaikki on keinotekoisesti luotu keinomaailmoissa niiden toimesta, joilla on valta rakentaa ja ylläpitää näitä keinomaailmoja, mutta näissä keinomaailmoissa ihmiset ovat vain vaihdettavaa materiaalia.
Aikaisempien aikojen melko yhtenäinen kulttuuri on nykyään hajonnut lukemattomiin osiin. Valtaapitävien kannalta tästä on se etu, että heidän on hallittava vain muutamia segmenttejä eikä enää koko kulttuuria. Tämä tapahtuu sitten rahan avulla, jota käytetään keinotekoisesti paisuttamaan valtaapitävien toimintaohjeet yleiseksi näkemykseksi. Näemme tämän nykyään kaikkialla: väestön suuren enemmistön näkemykset eivät näy lainkaan julkisuudessa.
Mutta nämä keinotekoiset maailmat epäonnistuvat, koska aina vuotaa ulos, että on olemassa kaksi maailmaa, tekomaailma alistetuille massoille, esimerkiksi niille, jotka käyttävät maskia, saavat rokotuksia ja syövät luonnotonta ja epäterveellistä, mutta niin sanottua “ilmastoneutraalia” ruokaa, ja valtaapitävien maailma, joilla on oma saastuttamaton elintarviketuotantonsa.
Nämä keinotekoiset maailmat tulevat myös epäonnistumaan, koska valtaapitävät vanhenevat, heikkenevät ja kuolevat. Joten heidän on kasvatettava uusi sukupolvi. Mutta sekään ei ole täysin ihmisen hallinnassa.
Inhimillinen vai mieluummin jumalallinen transformaatio?
Koska ihminen uskoo, että se, mitä hän havaitsee, on todellisuutta, hän on kaiken manipuloinnin armoilla. Jo kauan on tiedetty, miten uskoa luodaan. Mainosteollisuus, PR-yhtiöt ja viihdeteollisuus tekevät tätä joka päivä suurella menestyksellä. Uskomusten luomiseen tarvittavat rahamäärät ovat myös olemassa, ja vaikutusvaltaisilla on hyvät yhteydet, ja he patronoivat ympäri maailmaa avainasemissa olevia omia lakeijoitaan, jotka ovat hallittavissa ja hyödyllisiä.
Näemme, että monissa tapauksissa argumentit ja todisteet eivät yksinkertaisesti pysty vastaamaan syntyneeseen uskoon. Nykyään kukaan ei voita, koska hänellä on vahvemmat argumentit. Se, mikä on laitettu täytäntöön, on vallassa olevien verkostoissa määritetty konsensus, joka on propagandan avulla ankkuroitu normaaliksi koetun maailman keinotekoisuuteen.
Mutta väestön enemmistö on joka tapauksessa jo luopunut väittelystä. Nykyään sanotaan usein: “Sinä näet asian niin, mutta minulla on oma uskoni”. Kysymystä siitä, kuka päättää, kun kaikilla on vain oma mielipiteensä eivätkä ihmiset johdonmukaisesti kamppaile keskenään totuuden puolesta loppuun asti, ei edes kysytä.
Kuka päättää, kun kaikki sitova totuus on hylätty? Se ovat alfayksilöt, eli kaikkein julmimmat, manipuloivimmat ja armottomimmat ihmiset, jotka päättävät, mikä on kaikkien normi ja päämäärä. Ne ihmiset, joilla on eniten rahaa.
Valistuksen kuva ihmisestä rationaalisena ja vapaana olentona on siis valhe. Meidän on käännyttävä pois tästä valheesta ja sen mukanaan tuomasta vääränlaisesta asenteesta.
Jotta voimme vastata meitä kohtaavaan kurjuuteen ja yltäkylläisiin ongelmiin, jotka usein heitetään päällemme aivan tarkoituksellisesti, meidän on voitettava minuus. Kirkko on aina opettanut näin. Mutta nykyihminen ajattelee: jos luopuu minuudesta, putoaa tyhjyyteen. Mutta se ei ole oikein. 2000 vuotta kristinusko osoittaa meille elävästi kaikkien pyhimysten elämässä, että minuudesta luopuminen johtaa todelliseen elämään. Minuuden löytää vasta, kun sen voittaa.
Kristinusko on siis todellinen ja ainoa tie todelliseen elämään. Kaikki muu on hyödytöntä.
Välttämättömät yhteiskunnalliset korjaukset
Mutta myös yhteiskunnallisia korjauksia tarvittaisiin kipeästi, sikäli kuin siihen vielä löytyisi yhteiskunnallisia voimia.
Kukaan ei tarvitse sataa miljoonaa euroa, eikä sellaisen omaisuuden ansaitseminen oikealla työllä ole edes mahdollista. Törkeät rahan ja omaisuuden kertymät olisi konfiskoitava, koska niillä, joilla ei ole enää käytettävissään loppumattomia rahanlähteitä, ei ole varaa ajatushautomoihin tai maailmanlaajuisiin kampanjoihin kyseenalaisten lääkkeiden antamiseksi.
Samoin tarvittaisiin pikaisesti todellista monopoli- ja kilpailupolitiikkaa. Miten erilainen maailma olisikaan, jos kaikkialla olisi vain pieniä, pääasiassa alueellisia yrityksiä, joiden tuotteista yrittäjät ovat henkilökohtaisesti vastuussa! Mutta kun kävelemme nykyään ostoskadulla, löydämme lähes samat tuotteet kaikkialta, olimmepa sitten Helsingissä, Münchenissä tai Madridissa. Kaikkien pitäisi syödä ja juoda samaa, pukeutua samalla tavalla, tuoksua samalta ja ajatella samalla tavalla. Myös arkkitehtuurissa on kaikkialla tätä “harmonisointia” – tai paremminkin: kulttuurittomuutta -, uudet rakennukset ovat nykyään kaikkialla samanlaisia, sisältä ja ulkoa, eikä enää voi erottaa, onko Japanissa, Espanjassa vai Yhdysvalloissa.
Ja tietysti: rahapelit on jätettävä pois. Rahalle on palautettava arvo, ja sen käyttö- ja tuotto-ominaisuudet on kyseenalaistettava ja järjestettävä uudelleen.
Hyppy henkilökohtaiseen ajatteluun olisi myös terveellistä, jossa emme olisi universaalien periaatteiden orjia vaan ottaisimme henkilökohtaisen vastuun. Koska ihmiset ovat hyvin erilaisia jopa tietyn kulttuurin sisällä, on elämän kannalta tarkoituksenmukaista kääntyä todellisten sisältöjen, konkreettisen ja kulttuurin puoleen. Esimerkiksi “tasa-arvon” kaltainen periaate on harhaa: erilaisten ihmisten kohteleminen tasa-arvoisesti on yksinkertaisesti rakkaudettomuutta ja laiskuuden osoitus. Samoin “vapauden” kaltainen periaate on täysin turha niin kauan kuin ymmärrämme vapauden tarkoittavan rajojen ja siteiden poistamista. Kyse ei saa olla periaatteista, vaan taas ihmisestä ja elämän päämäärästä ikuisuudessa. Mutta tämä päämäärä on jotain muuta kuin minuuden täyttäminen hyvinvoinnin tunteilla ja kokemuksilla.
Uusi voima demokratialle
Tällaisen uudelleenjärjestelyn kautta demokratialla eli mitä erilaisimpien ihmisten yhteismääräämisoikeudella mitä erilaisimpien persoonallisuuksien, näkemysten ja intressien todella “värikkäässä” yhteiskunnassa olisi todellinen mahdollisuus. Ja vain aidosti demokraattisessa yhteiskunnassa rahan kasvottomalla, epäinhimillisellä ja kylmällä globalisaatiolla ei olisi mitään mahdollisuuksia, koska demokratia heikentää rahan valtaa ja tuhoaa siihen sidoksissa olevat intressit.
Niinpä koko maailman lähes täydellinen korruptio, politiikan prostituutio, kulttuurin kavallus, toimittajien huoraaminen, kaikki tämä on minuuden ja sen uskon ytimessä.
Kun ei ole muuta sisältöä kuin minuus, länsimaisen maailman pyhä lehmä, kun kyse on vain omasta hyvinvoinnista, omasta sisäisestä rauhasta, omasta menestyksestä ja kun kaikki muu sisältö ja sosiaalinen on irtautunut tai alistettu minuudelle, silloin ei ole enää esteitä, ei enää tulleja ja kaupan rajoja, ei enää moraalitonta sisältöä, ei mitään kiellettyä, ei mitään mahdotonta. Silloin suuri tyhjä olemattomuus puhkeaa, silloin raivoavat välinpitämättömyys, silmänlumetta, harhautustaktiikka ja absurditeetti.
Koska jokainen haluaa vain ajaa läpi sen, mihin uskoo, ja heidän päämääränsä on vain oma minä, he yhdistävät voimansa vain niiden ihmisten kanssa, jotka ovat hyödyllisiä heidän asialleen. Tuloksena on maailma, jossa ei ole sosiaalisuutta, maailma, jossa ego taistelee herruudesta. Kukaan ei enää kuuntele toista ihmistä, kukaan ei yksinkertaisesti hiljene ymmärtämään toista ihmistä tai jopa tukemaan häntä. Kaikki haluavat vain olla oikeassa ja puolustaa ja saada jotain itselleen.
Nykyisen kaltaisessa minä-kulttuurissa jopa lapsuuden trauma tai jokin muu epäonni on ikään kuin ainutlaatuinen myyntivaltti, ja jopa järjestelmän kritisoinnilla tienaa rahaa, kriitikot rakentavat itsestään “brändin” ja haluavat paikkansa järjestelmän auringossa. Ja niin hekin rappeutuvat nopeasti ignoranteiksi ja epäsosiaalisiksi egomaaneiksi.
Koska kaikki sisältö, kaikki sosiaaliset näkökohdat ovat kadonneet. Jäljelle jää vain minuus.
Tavoite jumalassa
Ihmisessä on meneillään valtava transformaatio maailmaa varten, jossa ei ole Jumalaa eikä rakkautta. Maailma, jossa ei ole johdonmukaisuutta, joka on vahvimpien valta-asemien armoilla, puolustuskyvytön, sitoutumaton, kasvoton, joka vain teeskentelee hyödyllisiä hyveitä, joka on täysin juureton, joka on aina vahvimman ärsykkeen armoilla. Totuus on täällä vain ylimielistä retoriikkaa, joka on vain oman minuuden sisältöä. Kiinnittymiseen maallisuuteen liittyy kiinnittyminen kaikkeen epätodelliseen, mikä tekee ihmisestä matkijan ja peittää täysin Jumalan kuvan.
Jeesuksen Kristuksen ja pyhien kautta sen sijaan tulee selväksi ihmisen aivan toisenlainen transformaatio, “Umgeistung”, itsensä unohtava rakkaus, uhrautuminen, ristin tie ja Jumalan palvonta.
Muistamme: Jumala loi tämän maailman hyvyydestä ja rakkaudesta. Ihminen luotiin yhteisöä varten. Häntä ei luotu minuuttaan ja tarpeidensa tyydyttämistä varten. Kolmiyhteiset kolme persoonaa ovat suuntautuneet toisiaan kohti täydellisessä rakkaudessa iankaikkisesti. Koska Jumalassa on täydellinen ja ikuinen rakkaus, myös tässä maailmassa voi olla rakkautta.
Kristitty tekee sitä, mitä Isä Jumala tekisi Jumalan Pojalle. Hän asettuu toisen ihmisen asemaan. Hän ei kysy: “Mitä minä haluan?”. Vaan hän kysyy: “Mitä toinen tavoittelee ja mihin päämäärään hän pyrkii? Miten voin olla hänen kanssaan?” Maailma ei merkitse pyhimykselle mitään, vaan kyse on toisen ihmisen ikuisesta sielusta. Tämä on täysin erilainen elämäntapa kuin se, jonka opimme tässä maailmassa – se vaikuttaa itse asiassa syvästi järjettömältä. Mutta Jumala itse on sellainen. Siksi myös kristitty, joka mukautuu Jumalaan, on sellainen.
Siellä, missä on vain minä, ei voi olla rakkautta, ja jos Jumala olisi vain yksi, hänessä ei olisi sitä yhteyttä ja rakkautta, johon hän haluaa ottaa ihmisen. Pyhä kolminaisuus Jumalassa on perusta pelastuksellemme tästä maailmasta ja eksyneisyytemme, ylpeytemme, tuskamme, yksinäisyytemme ja valheemme tilasta.
Maailman näkökulmasta katsottuna se, mitä kristitty tekee, on täysin merkityksetöntä. Itsensä unohtaminen, minuuden voittaminen, liturgiassa seisominen, rukoileminen, paastoaminen, laulaminen, odottaminen, itsensä antaminen, kaikella tällä ei ole mitään arvoa meidän maailmassamme. Mutta kristitylle se on minuudesta astumista, kärsivällistä ja uskollista pyhän odottamista, muuttumista pyhäksi, kotiinpaluuta ja iloa, jota yksittäinen minä ei koskaan tunne: iloa yhteydestä Jumalassa ja Jumalan kanssa.
Kuva: Miriam Espacio/Pexels