Sidosteinen kaunokirjoitus on motorisesti hyvin monimutkainen asia. Aivomme kykenevät selviytymään tällaisista motorisesti monimutkaisista tehtävistä, ja kun näin tapahtuu, myös aivot aktivoituvat. Nyt tiedämme, että aina kun aivot ovat aktivoituneet, ne muuttuvat, ja tätä kutsutaan “oppimiseksi”.
Monissa Euroopan maissa, myös Suomessa, ennen kuin lapset kirjoittavat yleisesti koneella, heille opetetaan nykyään vain tekstauskirjaimisto eikä mitään yhdistettyä käsialaa. Jokaisen pitäisi sitten kirjoittaa haluamallaan tavalla. Kehittyykö painokirjaimista normaali käsiala? Luultavasti ei.
Mutta käsinkirjoitus on tie muistiin. Jos teet listan, voit menettää listan ja silti tietää monta kertaa, mitä siinä oli. Se on tapa päästä sisälle muistiin ja siihen, miten asioita tallennetaan: asioiden käsin kirjoittaminen muistiin. Kun olet kirjoittanut itsellesi “lunttilapun”, et enää tarvitse sellaista. Siksi on niin tärkeää, että lapset oppivat kaunokirjoitusta. On tehty vertailututkimuksia luennoilla laitteilla kirjoittavien ja käsin muistiinpanoja tekevien opiskelijoiden välillä. Tutkimukset osoittavat, että kirjoittajat ankkuroivat tiedon paremmin aivoihinsa, kun taas laiteella kirjoittavat pystyivät muistamaan luennon jälkeenpäin huonommin. Käsinkirjoittajat käyttävät siis monia aivojen modaliteetteja.
Sidosteinen kaunokirjoitus on ehkä hieman vaikeampi oppia, ja se on todennäköisesti syy siihen, miksi ihmiset luopuvat siitä. Oppimisessa on kuitenkin kyse sellaisen asian harjoittelusta, jota et vielä osaa, eli viime kädessä aivojesi harjoittamisesta. Kukaan ei tee itselleen palvelusta, jos jättää harjoittelun väliin, koska se on niin vaikeaa. Painonnostossa pienen painon ottaminen siksi, että se on helpompaa, on väärä tapa toimia. Sama pätee myös aivoihin.
Jos Suomessa sanotaan, että poikamme eivät ole motorisesti niin taitavia, onko oikein jättää kaunokirjoitus pois? Ei, vaan ryhtyä harjoittelemaan! Loppujen lopuksi käsin kirjoittamisella ei harjoiteta vain käsialaa vaan myös motorisia taitoja. Voidaan olettaa, että kirjoittaminen stimuloi lasten koko kognitiivista kehitystä voimakkaammin kuin konekirjoittaminen, koska se stimuloi useampia viereisiä toimintoja: Luovuus, mielikuvitus, oikeinkirjoitus, muisti jne.
Motoriset taidot ovat ajattelumme perusta! Emme suotta puhu termistä “embodied cognition”, siis ruumiillistetusta ajattelusta. Kun ajattelen sanaa “tarttua”, käteni aktivoituu aivoissa, nimittäin käden motorisella alueella. Kun ajattelen “potkaista”, jalkani motorinen alue on aktiivinen. Motoriset ja aistitoiminnot ovat mukana, kun ajattelen asioita. Mutta jos niitä aivojen alueita ei aktivoida varhaislapsuudessa, kun ajattelu on vielä kehittymässä, nämä alueet jäävät pois myöhemmässä ajattelussa. Käytännössä amputoin aivoni, kun ajattelen ilman motorisia ja aistitoimintoja.
Kirjoittaminen on myös ankkuroitu henkilöön ja sillä on henkilökohtainen merkitys. Siksi käsin kirjoitettu teksti voi olla luovempaa, kuin koneella kirjoitettu, koska se kuvaa ajatteluprosessia kokonaisvaltaisemmin. Kirjoittaminen aktivoi monia aivojen alueita samanaikaisesti. Käsin kirjoitettu sisältö siis uppoaa aivotoimintaan eri tavalla kuin koneella kirjoitettu sisältö.
Nykyään ihmiset eivät ymmärrä, miten tärkeitä motoriset ja aistitoiminnot ovat ajattelun kehittymiselle. Ajattele asiaa näin: aivoissasi on monia alueita, joilla ei ole suoraa yhteyttä ulkomaailmaan. Tämä pätee suurimpaan osaan niistä. Niihin syötetään malleja, aistijärjestelmän kautta tapahtuvaa ärsykettä, ja lopulta ne antavat ärsykkeen motoriselle järjestelmälle: näet jotain ja yrität tarttua siihen.
Kun lapsi tekee näin, yhteydet näkemisestä ajatteluun ja sen jälkeen käsittämiseen luodaan. Jos niitä yhteyksiä ei synny, koska lapsi ei enää kosketa millään merkityksellisellä tavalla, vaan ainoastaan pyyhkii ominaisuuksiltaan luonnotonta pintaa, ajattelua ei ole harjoitettu siihen hienovaraisuuteen, joka syntyy kynän käsittelystä ja kokeilemisesta. Luonnottoman lasipinnan pyyhkiminen aina uudelleen ja uudelleen, riippumatta sen esittämästä kuvasta, on kuolemaksi sensomotoriselle harjoittelulle ja siten myös korkeammille ajatteluprosesseille. Jos annat lapsesi pyyhkiä paljon jo nuorena, älä ihmettele, jos hänen koulutusuransa päättyy siivoojana.
Kun kaikki pelkistetään digitaalisen median välityksellä informaatioksi, josta käsitys ja empatia irrotetaan, on sillä vaikutusta elämäämme. Meidän on otettava vakavasti se, mikä tekee ihmisestä ihmisen, sen sijaan, että annamme digitaalisen median muokata jokapäiväistä elämää niin paljon, että me ihmiset astumme syrjään ja päädymme vain toimittamaan tietoa. Elämä, koulutus ja osaaminen eivät ole tietoa.
Nykyään kyse on yhä enemmän puhtaasta “tiedosta”. Sisältöä, jonka monimuotoisuudesta meillä ei vielä ole yleiskuvaa, tallennetaan yhä useammin keskitetysti. Luodaan uusia tietojärjestelmiä, joiden käsittelykapasiteetti kaksinkertaistuu joka vuosi. Esimerkiksi Facebookissa kaikki se, mitä ystäväsi tekevät, on jo valmiiksi yhdistetty sinuun. Siitä kaikesta luodaan profiileja ja satoja sivuja täytetään sinua koskevilla asioilla.
Käsiala taas osoittaa henkilön persoonallisuuden – kirjoittaminen on henkilön ilmaisu tietyssä tunneilmapiirissä. Monet ihmiset haluavat yhä useammin tukahduttaa nämä tunteet. Jos kuitenkin digitalisoimme yksityisyyttämme entistä enemmän, maailma kääntyy ylösalaisin: Liioitellusti sanottuna se olisi sama kuin se, että ihmisistä tulisi robotteja ja roboteista ihmisiä.