Tiede – tai totuuden myyminen vallalle

ByBeile Ratut

touko 19, 2022

Mitä näet, kun näet jotain?

Jonkin asian näkeminen on aivojen ennalta määrättyjen polkujen rakentama. Ei siis pelkkä fyysinen valon vastaanottoprosessi, vaan aivoissa tapahtuva prosessi, johon liittyy kokemuksia ja täyttyneitä odotuksia. Silmät eivät ole väline, joka olisi neutraali, vaan ne näkevät sen, mitä haluavat ja odottavat näkevänsä. Kaikki muu, kaikki se, mitä ei odoteta, jätetään huomiotta. Ihmismieli ottaa kokonaiskontekstin erilleen ja nappaa omien etujensa kannalta tarpeelliset asiat irti kontekstistaan ja muuttaa niitä. Näin käy aina, olipa kyseessä sitten metsästäjä, joka näkee vain metsästettävän riistan, tai tiedemies, joka näkee vain yhden korrelaation – vaikka todellisuudessa korrelaatioita olisi tuhansia.

Emme siis katso objektiivisesti maailmaa sellaisena kuin se todellisuudessa on, eikä aukkoa, jonka kautta katsomme todellista todellisuutta, voida koskaan avata kokonaan, eikä todellisuuden mysteeriä näin ollen voida muuttaa tiedoksi. Tämä luominen tuli Kolmiyhteisen Jumalan kautta tyhjästä. Välineet, joilla me nyt tutkimme tätä meille näkyvää maailmaa, eli havaintojemme lisäksi myös logiikkamme ja kielemme, eivät ole vailla ennakkoedellytyksiä, vaan ne ovat jo peräisin tästä luomakunnasta.

Olemme aina osa maailma

Koska ihminen on luotu tyhjästä aivojensa kautta, kaikki inhimillinen ajattelu ja siten tietysti kaikki tieteellinen tieto, on itseviittauksen tulosta. Kaikelta inhimilliseltä ajattelulta ja myös kaikelta tieteelliseltä selitykseltä puuttuu totuuden takaaja, joka voisi tulla vain ihmisen ja hänen ajatusjärjestelmänsä ulkopuolelta. Myös tieteellinen tieto on aina itseensä viittaavaa, ympäripyöreää argumentointia, koska se edellyttää aina jotakin sellaista, joka on myös osa tulosta. Se ei koskaan ankkuroidu absoluuttiin, joka on löydettävissä ihmisen ulkopuolelta. Systeemistä harppaamista, toisin sanoen harppausta ihmisen ulkopuoliseen todellisuuteen, ei ole tapahtunut.

Objektiivisuutta ei ole olemassa. Ihminen luo sen, mitä hän näkee, katsomalla ja jättämällä katsomatta muualle. Tämä pätee myös erityisellä tavalla kaikkiin tiedemiehiin, koska heidän työmenetelmänsä alkaa todellisuuden kumoamisesta ja pienimpienkin osa-alueiden paloittelusta, jakamisesta ja eristämisestä.

Nyt tieteet ovat tietysti myös eräänlainen uskonto kaikkine niine heikkouksine, joita tiedemiehillä itselläänkin on, mutta joita he puolestaan arvostelevat niin paljon uskontojen osalta. Tiedemies on joku, joka ottaa käteensä hämmästyttävää sisältöä täynnä olevan kirjan. Mutta tiedemies avaa kirjan ja kerääkin siitä vain E-kirjaimet. Sitten hän huudahtaa innostuneena: “Katsokaa! Täällä on E, ja tuolla myös! Aina vain E!” Ja sitten hän päätyy aina näkemään ainoastaan E:n. E:llä on merkitystä vain, jos se on sanassa, ja sanalla vain, jos se on lauseessa, ja lauseella vain, jos se on ajatusketjussa, ja niin edelleen. Ja sitten luodaan kokonaisia tutkimuslaitoksia, jotka mittaavat E-kirjainten jakautumisen muuttumista viime vuosikymmenen aikana, sitä onko E-kirjaimissa serifejä vai ei, mitä painoväriä on käytetty jne. Ja ihminen vakavasti ajattelee oppineensa jotain maailmasta.

Näissä maailmoissa luodaan tietysti kunniatehtäviä, ja siellä pääsee pidemmälle vain, jos pitää myös itse E:n kanssa tehtävää asiaa varsin hienona. Näin ihmiset koulutetaan näkemään pelkän E-kirjaimen. Tällä kaikella on seurauksia.

Seuraava virhe on ajatella, että E on yhtä tärkeä kaikille: tehdään lausunto, jolla on merkitystä KAIKILLE! Aivan kuin kaikilla aivoilla olisi sama sisältö. Näin ei kuitenkaan ole. Sitten on ihmisiä, jotka tarkastelevat A:ta, ihmisiä, jotka ovat erikoistuneet konsonantteihin ja erityisesti T:hen. Mutta ihmiset, jotka tarkastelevat A:ta, ovat nyt hankalampia ja nappaavat julkista rahaa, joten A:ta tarkastellaan enemmän kuin E:tä. Ja sitten on niitä harvoja ihmisiä, jotka lukevat koko kirjan kannesta kanteen, ja niitä, jotka lukevat aivan eri kirjoja. Mutta heitä ei enää yleensä ymmärretä. Heidän ajatuksensa nähdään törkeinä, heitä pidetään hulluina ja todellisuuden kieltäjinä.

Maailman ajatteleminen ei ole sama asia, kuin maailma

Kuilu ihmisen ajattelun ja todellisuuden välillä ei ole uusi oivallus, vaan on ollut tiedossa jo pitkään. Tiede on itse havainnut tämän viime vuosisadalla ilman kristinuskon apua. On tietenkin mahdollista tarkastella eroja petoksen, harhan ja virheellisen ajattelun ja toisaalta taas totuudenmukaisuuteen tähtäävän rehellisen ajattelun välillä. On olemassa sopimatonta ajattelua, mutta myös sopivampaa ajattelua. Mutta tämä yksin ei riitä jotta tiedettäisiin, millainen maailma todella on.

Tieteet itse sanovat tätä nykyä: Me emme tiedä, millainen maailma todella on, me emme pääse sinne. Tieteet sanovat: “Tietomme on aina historiallista ja rajoittuu rajalliseen alaan.” Tai “totuus ei ole koskaan lopullinen ja ikuinen”. Tai “tieteen kehitys elää ratkaisevasti paradigman vaihdoksista. Näin tieteellinen tieto etenee yhdestä suhteellisesta totuudesta seuraavaan – siinä toivossa, että pääsemme yhä lähemmäksi oletettua absoluuttista totuutta.” Nyt herää kysymys siitä, mitä seurauksia tällaisella totuuskäsityksellä on. Jos KAIKKI on vain fragmentaarista, sanassa “totuus” ei ole mitään järkeä. Sitten se myydään vallan vastineeksi, kuten nykyään näemme kaikkialla!

Voimme nähdä, mitä tämä tarkoittaa. Valtaapitävät kertovat kaikille, kuinka tulee ajatella ja elää. Juuri nyt tätä järjestelmää ollaan tiukentamassa – jälleen. Tänä päivänä paljastuu tutkijoiden kyvyttömyys kyseenalaistaa kriittisesti omia perusteitaan. Edes Kant ei tässä onnistunut kuuluisissa kolmessa “kritiikissään”. Niissä kaikissa on sama looginen virhe, nimittäin se, että havaitsija jätetään asian analyysin ulkopuolelle. On kuitenkin aina ajateltava tarkkailijaa, joka tarkkailee. Hän on osa tulosta. Siksi on aina esitettävä vähintään kaksoiskritiikki.

Nykyaikainen tiede on tietoinen tästä, mutta se ei kykene ottamaan kantaa itsensä ulkopuolelta, koska se ei tunne Jumalaa eikä edes pysty ajattelemaan mitään vierasta tai edes muuta. Sen omasta mielestä siellä ei voi olla mitään muuta kuin se, mitä se itse on. Ihmisen ja hänen ajattelunsa lisäksi ei ole mitään! Näin ollen tiede on edelleen vastauksen velkaa. Se ei voi antaa sitä!

Tiede tarkastelee aina vain pintapuolisesti valittuja mini-otteita. Heidän ajattelunsa seurauksena on, että “toinen”, joka on tietenkin aina olemassa, herättää pelkoa, koska sitä ei voi selittää tai ymmärtää omalla puhtaalla järjellä. Näemme tämän seuraukset. Niinpä kaikki kuvitelmat tuhosta, demonit ja yritykset alistaa ryömivät ulos niiden likaisesta suusta – ja nimenomaan sen valistuksen keinoin, joka ei voi selittää tai ymmärtää “toista” lainkaan, vaikka se on olemassa. Niinpä tiede joko kieltää “toisen”, kuten esimerkiksi ihmeiden, hyppäysten, toisintojen ja silmukoiden, olemassaolon, tai integroi sen kaiken, eli ihmiset, sairaudet, vammaisuudet, kulttuurit, kielet, seksuaalisuuden jne.

Erilaisuuden ongelmat

Se jättää huomiotta ihmisen perustarpeen samaistua itselleen merkityksellisiin asioihin, kieltää inhimillisyyden ja pakottaa kaiken kaikille. Pieni osa todellisuudesta pakotetaan sitten kaikille vallan ja viettelytaitojen, eli propagandan avulla. Mutta tämä poistaa kaiken kulttuurin, kaiken yhteenkuuluvuuden ja kaiken perinteen. Kaikki ristiriidassa oleva pyyhitään pois, tarvittaessa väkisin.

Tämä näkyy nyt EU:n elintarvikelainsäädännössä ja sen tahon tuhoutumisessa, jota ei periaatteessa ymmärretä ja joka pakotetaan ymmärtämään. Silloin kaikki syövät samalla tavalla, käyttävät samoja vaatteita, heillä on käytössään sama raha, samat tavarat, sama musiikki ja he katsovat samoja sarjoja – ja nyt heidän pitäisi myös saada samaa lääkettä. Maailmanlaajuinen joutomaa ja kokonaisvaltainen mielettömyys.

Koemme nyt tämän tieteellisen ajattelun seurauksia: todellisuuden kaventumista, kulttuurin tyhjenemistä, ympäristötuhoa ja ihmiskunnan orjuutusta. Nämä kaikki ovat antiikin vanhaan ajatteluun perustuvien tieteiden hedelmiä, jotka ovat jumalattomia, vailla nöyryyttä tai näkemystä ihmisen todellisista mahdollisuuksista – tai paremminkin, rajoista. Se on tappava peli kaikille.

Jumalan todellisuus on aivan erilainen: Jumalassa ihmisen kasvot pysyvät aina yksilöllisesti muuttumattomina. Ihminen ei liukene muodottomien energioiden nirvanaan. Vain Jumalassa ihmisarvo säilyy, koska Hänessä ihmisen persoonaa ei pyyhitä pois, kuten nykyiset yhteiskuntamme ja niiden kauhistuttavat järjestelmät tekevät.

Järjestelmällinen hyppy Jumalan maailmaan on ainoa tie ulos ihmisen kurjuudesta.