Hedwig von Beverfoerde:
Ovatko isä ja äiti todella välttämättömiä perheelle? Mikä on kristillinen näkemys yhteisäitiydestä ja monivanhemmuudesta, jonka Saksan hallitus haluaa pian säätää laiksi? Keskustelen tänään näistä erittäin ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä hänen korkea-arvoisen Gerhard Ludwig kardinaali Müllerin kanssa. Kiitän teitä suuresti siitä, että voimme tavata tänään Roomassa ja että olette halukas vastaamaan kysymyksiimme.
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Kiitos paljon tästä keskustelusta, jonka käymme keskenämme tästä hyvin tärkeästä asiasta, joka ratkaisee tulevaisuutemme.
Hedwig von Beverfoerde:
Aivan. Uskonopin kongregaation valvojana olette ollut katolisen opin ylin vartija, ja samalla olette saksalaisena tietenkin kiinnostunut myös siitä, mitä kotimaassa tapahtuu, ja teillä on edellytykset selittää meille kristillinen näkökulma suunniteltuun sukulaisuuslain uudistukseen (jota pitäisi ehkä pikemminkin kutsua „vallankumoukseksi“). Eminenssi, mitä vanhemmuus oikeastaan on ja mikä on vanhemmuuden merkitys kristillisessä näkemyksessä?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Me ihmiset emme kasva maasta kuin kasvi, eikä meitä tuoteta kuin teollisuusesineitä, vaan meidät hedelmöitetään äidissämme, isä ja äiti aikaansaavat meidät seksuaalisesti, ja sitten me kasvamme äitimme kohdussa. Kaikki ihmiset syntyvät, olemme avuttomasti riippuvaisia vanhemmistamme, opimme heidän kanssaan kielen ja peruskäyttäytymisen, mutta meidän kasvuamme myös tuetaan ruumiillisesti, fyysisesti, ruoan, äidinmaidon ja kaiken sen avulla, mitä tarvitaan, jotta vauvasta tulee pieni lapsi ja myöhemmin ehkä kasvaa nuori mies tai tyttö, joka voi aikuisena elää omaa elämäänsä. Mutta kaikki sitä edeltänyt ei ole sellaista kasvatusta, jota voisi tehdä eläimille, vaikka eläimilläkin on tunnetarpeita, ainakin kehittyneemmillä eläimillä. Me olemme ihmisiä, joilla on ruumis, sielu ja henki. Siksi muodostuu hyvin syvä yhteys äitiin ja isään, ja myös vanhempien ja heidän lastensa välille muodostuu yhteys, joka kestää koko elämän. Joskus on traagisia tapauksia, mutta ihanteellisimmassa tapauksessa kyseessä on elinikäinen yhteys, ja tiedämme, että tuskin on mitään vaikeampaa kuin se, kun äiti tai isä kuolee – jopa silloin, kun he ovat jo vanhoja, siinä iässä, jolloin ihminen luonnollisesti kuolee ja toivottavasti siirtyy Jumalan ikuisuuteen. Kuitenkin tämä äidin ja isän menettämisen tuska on jotain hyvin erityistä, samoin kuin vanhempien tuska, kun he menettävät lapsensa. Se on hyvin syvä side, joka rakentaa meitä sisäisesti, joka kantaa meitä, joka auttaa meitä selviytymään monista vaikeista asioista, ja se on vanhempi-lapsi-suhde. Eikä mitä vain ”vanhempia” yleensä, vaan oma äiti, oma isä, alkaen luonnollisesta hedelmöityksestä aina myöhempään elämään asti. Tietenkin on myös monia tapauksia, joissa vanhemmat kuolevat onnettomuuksien seurauksena tai, kuten valitettavasti nyt Ukrainassa, sodan ja inhimillisen pahansuopaisuuden seurauksena, ja lapset joutuvat kasvamaan ilman vanhempia. On hyvin, hyvin vaikea ja traumaattinen kokemus, kun lapset erotetaan vanhemmistaan, ja silloin voimme vain toivoa, että sukulaiset tai joku muu, ehkä nunnat tai orpokoti, ottaa lapset luokseen, jotta heillä olisi jonkinlainen korvaava yhteys sekä äitiin, naiseen, että isään, mieheen.
Hedwig von Beverfoerde:
Ennen kuin käsittelen lapsia, haluaisin ensin tietää, miten mies ja nainen liittyvät toisiinsa kristillisessä teologiassa?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Kristillinen teologia alkaa miehen ja naisen luonnollisesta liitosta. Armo edellyttää luontoa. ”Kristillinen” tarkoittaa, että miehen ja naisen avioliitto kristittyjen keskuudessa on sakramentti, merkki jumalallisen armon välittämisestä, osallisuudesta Kristuksen liittoon kirkkonsa kanssa, että he elävät tästä jumalallisesta rakkaudesta. Mutta on monia ihmisiä, jotka eivät ole kristittyjä. He kuitenkin syntyvät mieheksi tai naiseksi luomakunnan vuoksi, ja se tarkoittaa myös sitä, että mies jättää isänsä ja äitinsä kunsitoutuu vaimoonsa, ja heistä tulee yhtä lihaa, hedelmällinen elämänyhteisö, joka sitten toivottavasti ilmenee myös lapsina. Se on ihmisen perustavanlaatuinen olemassaolon tapa ja myös sukupolvien välinen yhteys. Toinen polveutuu toisesta, ja on suuri virhe ajatella, että ihmisiä todella tuotetaan laboratoriossa tai että heitä voidaan tilata kuin hyödykkeitä; köyhien maiden ihmiset ovat sitten käytettävissä sijaisäiteinä, mutta periaatteessa heitä vain hyväksikäytetään ja lapsesta tehdään hyödyke, mikä on yhtä paha asia kuin aikaisempien aikojen orjakauppa, kuten myös ihmiskauppa, jota esiintyy edelleen. Pahinta on lapsikauppa, jossa lapsesta tehdään kauppatavaraa. Lapsi on kuitenkin ihminen, ja siksi emme voi puhua „uudistuksesta“. Uudistus tarkoittaa, että elinoloja parannetaan tai mukautetaan tiettyjen havaintojen mukaisesti uusiin olosuhteisiin. Tässä yhteydessä tehdään kuitenkin viilto ihmisen olemassaolon perusedellytyksiin.
Hedwig von Beverfoerde:
Sanoisitteko siis myös, että sijaissynnytys, jos ymmärsin oikein, on lapsikauppaa?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Kyllä, ei mitään muuta kuin lapsikauppaa. On varmasti naisia, jotka eivät voi saada lapsia, mutta se ei missään tapauksessa salli moraalittomia keinoja. En voi varastaa lasta tai sanoa, että perheessä on kymmenen lasta, joten otan yhden itselleni, vaan biologisen äidin ja hänen lapsensa välillä on luonnollinen side. Keinosiemennyksen avulla tai jotenkin tilaamalla lapsi rahaa vastaan, ottamalla lapsi ja sitten myös tämä luonnollinen side, joka on olemassa niin sanotun sijaisäidin ja lapsen välillä raskauden aikana, katkaisemalla raa’asti tämä luonnollinen side ja tekemällä lapsesta yksinkertaisesti vaihto-objekti… Lapsen toivominen on hyvä asia, mutta en voi täyttää toivetta kaikilla mahdollisilla keinoilla. Voin toivoa jotakin, esim. lentokonetta, mutta en voi varastaa sitä Bill Gatesilta, vaikka hänellä saattaa olla useita. Minullakaan ei olisi siihen mitään tarvetta, tarkoitan sillä, että yleisesti ottaen moraalisesti ajatellen rikkailta ei voi ottaa jotain pois laittomasti – tässä yhteydessä lapsesta ei voi tehdä kauppatavaraa ja ehkä jopa kuvitella tekevänsä hänelle jotain hyvää. Lapsella on luonnollinen oikeus, jokaisella kohdussa olevalla vauvalla on luonnollinen oikeus syntyä. Aborttiin ei missään nimessä ole oikeutta, koska abortti on murha. Murhaamiseen ei ole oikeutta. Tätä yritetään tietysti suhteuttaa kieltämällä lapselta sen inhimillisyys – mutta jokainen, joka asettuu päätöksentekijäksi, on myös joskus ollut kohdussa, eli ollut itse raskauden aikaisessa kasvuvaiheessa. Ja siksi kukaan, jolla on nyt aikuisena enemmän valtaa, ei voi asettaa heikompaa elämää käytettäväkseen ja uhrata sitä omien halujensa tai taipumustensa ja antipatioidensa mukaan, joten aborttia ei voida hyväksyä, koska abortti on ja pysyy vakavana rikoksena. Näin sanoi VK2 – Vatikaanin Toinen kirkolliskokous – ja näin on aina sanottu kirkon perinteessä.
Abortti oli tietysti olemassa myös sitä edeltäneessä pakanamaailmassa. Se oli kuitenkin merkki siitä, että elämän arvoa, jokaisen yksittäisen ihmisen ihmisarvoa, ei kunnioitettu. Muinaisina aikoina, muinaisilla roomalaisilla, oli sekä orjuutta että abortteja, mutta emme voi sanoa, että abortin kohdalla jatkamme sitä, mutta orjuuden kohdalla vastustamme sitä. Koska abortti ja sijaissynnytys eivät ole mitään muuta kuin ihmiskauppaa ja toinen orjuuden muoto.
Hedwig von Beverfoerde:
Tarvitaanko kristillisestä näkökulmasta katsottuna isää ja äitiä kasvatukseen tai perheeseen, erityisesti siitä näkökulmasta, että lapset on kasvatettava?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Kasvatus syntyy automaattisesti biologisesta siteestä johtuvana velvollisuutena. Lasta ei luoda meidän toiveistamme ja tahdostamme; vaan koska ihminen on ruumiillis-henkinen olento. Vanhemmilla voi olla halu saada lapsia, heidän pitäisi saada lapsia, se on osa avioliiton luonnollista luonnetta, siksi avioliitto on pohjimmiltaan olemassa: jotta se palvelisi sukupolvien välistä suhdetta. Mutta tämä liittyy myös henkilökohtaiseen rakkauteen, ja siksi lapsi ei ole tuote, johon voisi myöhemmin jotenkin kehittää hyvän tai huonon suhteen, vaan on olemassa sisäinen velvollisuus rakastaa omasta ruumiista syntynyttä ja kasvanutta lasta. Siksi ihmisessä on biologinen, psykologinen, fyysinen ja henkilökohtainen yhtenäisyys, ja siksi biologinen isä on tämän lapsen luonnollinen isä ja biologinen äiti on tämän lapsen luonnollinen äiti – sitä ei voi erottaa ihmisyydestä.
Hedwig von Beverfoerde:
Mutta lapsi tarvitsee molempia eikä voi tulla toimeen ilman kumpaakaan.
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Ei ainoastaan tarvitse, vaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ei ole kulttuuria, jossa miehellä ja naisella ei olisi omaa merkitystä, koska nämä kaksi sukupuolta on jo ehdollistettu ihmisen luonteeseen. Jopa professori Kutscheran kaltainen mies, joka kutsuu itseään darwinistiksi – vaikka darwinismi ja evoluutio eivät olekaan vastakkaisia, ne ovat kaksi täysin erilaista vastausta kahteen täysin erilaiseen kysymykseen… mutta jopa hän, joka on vannoutunut ateisti, sanoo, että evoluutio, kuten Darwin sen käsitteli, edellyttää tätä mies- ja naisperiaatteen erilaisuutta, ja ihmisessä mies ja nainen eivät ole pelkkä periaate vaan konkreettinen persoona. Ei ole olemassa ”miestä” sellaisenaan, vaan mies on yhteydessä ruumiiseensa, hän on tämä yksi ruumiillis-henkinen olento, joka on persoona, ja hän on todellakin edellytys lapsen syntymiselle vaimonsa yhteydessä, ei ole olemassa lapsen syntymistä mies-nais-periaatteen ulkopuolella. Vain Kristuksen kohdalla on poikkeus, ei poikkeus luonnosta, vaan poikkeus on se, että Jumala itse tulee ihmiseksi Mariasta. Mutta Jeesus, joka tuli ihmiseksi, Jumalan Poika, joka tuli ihmiseksi, syntyi myös naisesta. Maria on siis myös hänen äitinsä, ruumiillinen äiti, hengellinen äiti, meidän kaikkien äiti.
Hedwig von Beverfoerde:
Voiko sitten olla olemassa minkäänlaista yhteisäitiyttä tai monivanhemmuutta? Onko se kristityn näkökulmasta edes ajateltavissa?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Jokaisella lapsella on äiti ja isä. Puhe yhteisvanhemmuudesta saa miettimään, mitä se oikeastaan tarkoittaa, kun se selitetään niin kaunistelevasti jakamalla äitiys eri vaiheisiin. On biologinen äitiys lisääntymisen aikana, sitten äitiys raskauden aikana ja sitten sosiaalinen äitiys kasvatuksen aikana. Ja sitten on sille kaikille kauniit termit, mutta todellisuudessa pilkotaan homogeeninen elämänprosessi ja siitä juontuva vastuu, ja ollaan matkalla tekemään ihmisestä tuote, joka sopii omiin henkilökohtaisiin toiveisiin. Tyypillistä kapitalistista käyttäytymistä: minulla on rahaa ja teen lapsesta mieleiseni.
Hedwig von Beverfoerde:
Yhteisäitiyden tapauksessa kyse on siis siitä, että jos lesbopariskunnalla eli kahdella naisella, jotka voivat nykyään mennä „naimisiin“, heillä on lapsi, jonka toinen näistä naisista on synnyttänyt tällaiseen „avioliittoon“, toisen naisen oletetaan automaattisesti olevan „yhteisäiti“.
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Se ei ole avioliitto, vaikka määrittelisitkin sen niin. Poliitikoilla ei ole oikeutta puuttua ihmisluontoon, se on tyypillistä kapitalistista ajattelua. Maailma on vain materiaa, ja meillä on valtaa ja meillä on rahaa tehdä sillä, mitä haluamme, me voimme nyt määrätä miten todellisuuden on oltava… Nominalistinen käsitys: minä annan todellisuudelle toiset termit ja sitä kautta se on itse asiassa minun itseni luomaa. Hyvällä saksankielellä sanotaan ”Etikettenschwindel” („etikettipetos“). Tällainen pari ei ole avioliitto. Avioliiton määrittelee miehen ja naisen inhimillinen luonto, sitä kutsutaan avioliitoksi, ja tämä todellisuus on avioliitto. En voi mielivaltaisesti sanoa „avioliitto“ jollekin muulle. Tulen hyvin toimeen myös edesmenneen veljeni kanssa, mutta silti veljeni ja minä emme solmineet avioliittoa.
Hedwig von Beverfoerde:
Vaikka olisitte asuneet yhdessä.
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Asuimme samassa huoneessa ensimmäiset 20 vuotta elämästäni. Näin se oli ennenkin. Kaikilla lapsilla ei ollut omaa huonetta. Luostarin sisaret elävät yhdessä, luostarin veljet elävät yhdessä, ja on monia hengellisiä yhteisöjä ja niin edelleen, mutta sitä ei voi kutsua avioliitoksi. On olemassa miehen ja naisen suhde, joka on tarkoitettu kestämään, ja sen nimi on „avioliitto“, eikä sitä voi kutsua joksikin muuksi. En voi myöskään sanoa, että omena on nyt päärynä. Ne ovat kaksi sanaa kahdelle eri asialle. Tällä sanasalaatilla ja termien vääntelyllä pyritään hämärtämään ihmisten näkemystä todellisuudesta, johtamaan ihmisiä harhaan, ja se on aina merkki ideologioista, jotka yksinkertaisesti antavat tietyille asioille eri nimet ja kaunistelevat niitä. Kiinassa on keskitysleirejä, ja ihmisille sanotaan: „Älä sano noin, ne ovat koulutusleirejä.“ Aivan kuin se muuttaisi sitä, mitä todellisuudessa on. Termeillä vain tehdään politiikkaa, sekoitetaan ihmisiä ja manipuloidaan mielipiteitä. Todellisuutta ei voi hämärtää, ja filosofisesti on lähdettävä todellisuudesta.
Kun poliitikot demokraattisissa valtioissamme ottavat itsellensä vapauksia, jopa EU:ta myöten, he yksinkertaisesti määrittelevät todellisuuden eri tavalla ja kaiken päälle sitten tuomarit syyttävät ja haluavat muuttaa ihmisten ajattelua väkisin ideologiansa mukaisesti. Mies pysyy kuitenkin miehenä, nainen pysyy naisena. Kymmenenvuotias on kymmenvuotias. Vaikka laittaisin kaksi nollaa loppuun, hän ei ole satavuotias. En voi muuttaa todellisuutta vain käsitteitä muuttamalla. Näin oli kansallissosialismin aikana, näin oli stalinismin aikana Venäjällä: hallitsemalla kieltä halutaan muuttaa ihmisten ajattelua ja siten myös heidän käsitystään todellisuudesta. Ihmisen havaintokykyä voidaan kuitenkin kuvata filosofisesti, eikä tietoteorian tai filosofian perusteiden muotoilu kuulu poliitikoille. Me luemme Aristoteleen, esisokraatikkojen tai Kantin teoksia, mutta kenenkään parlamentikon, joka on päässyt valtuutetuksi keskeytetyllä kouluopetuksella, ei tarvitse kertoa filosofian ja teologian professorille, miten käsitteet muodostetaan, ja sitten muotoilla vihan pykäliä. Sitten joku määrittelee, mitä viha on, ja lähettää syyttäjän tutkijoiden perään. Tämä on oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian heikentämistä. Kun professori Kutscheraa on raahattu oikeudessa viisi vuotta, ja syyttäjät ja tuomarit päättävät jotain tieteellisistä teorioista, se on absurdia. Se on kuin vanha Venäjä.
Hedwig von Beverfoerde:
Olette sanonut sen jo useaan otteeseen, mutta tämä perheen luonnollisen käsitteen heikentäminen, minkä maailmankuvan näette sen takana olevan? Mitä sen takana on syvimmässä mielessä? Olette jo puhuneet kommunismista, natsismista, mitä erilaisimmista ideologioista ja totalitaarisista järjestelmistä. Mutta mitä sen takana oikeastaan on? Miksi luonnollista perhettä halutaan heikentää käsitteellisellä valloituksella, muutoksilla ja uudelleenmäärittelyllä ja niin edelleen? Mistä tässä oikeastaan on kyse?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Kyllä, länsimaissa vallitseva ideologia on kristinuskon ja luonnollisen järjen vastainen, se on todellakin skitsofreeninen: toisaalta meillä on romanttinen luontokäsitys à la Rousseau, ”takaisin luontoon” ja sen mukaan kulttuuri olisi huono asia, ja sivilisaatio olisi vääristänyt meidät ja vieraannuttanut meidät luonnosta. Yhtäältä meillä on siis täysin liioiteltu rakkaus luontoa tai jopa eläimiä kohtaan. Ja toisella puolella on moderni valta-aseman vaatimus, järki tekee itsestään ”maîtres et possesseurs de la nature”, luonnon herra ja isäntä, erityisesti kommunismissa, marxismissa, jo Marxin myötä. Luonto ei ole sitä, mitä me löydämme todellisuudessa. Tuo, mitä todella on, vain heittä meidät vieraantuneisuuteen. Vain se, minkä olemme itse tuottaneet, on todella omaa. Yhteiskunta on rakennettava itse, vain silloin olemme vapaita. Kun rakennamme sen itse, se vie meidät pois vieraantuneisuudestamme. Ja nyt meillä on tekniset välineet, nyt voimme rakentaa uuden ihmisen omaksi kuvaksemme ja kaltaiseksemme, vaikka tämä onkin ristiriidassa tuon luonnonromantiikan kanssa. Tästä syystä paavi Benedictus sanoi Saksan parlamentissa pitämässään puheessa, että on olemassa ihmisen ekologia, meille annettu biologinen luonto, jota emme voi muuttaa perusteellisesti tuhoamatta itseämme. Ihmiset puhuvat ”sukupuolenkorjauksesta”, mutta sukupuolta ei voi muuttaa. Aivan kuten en voi tulla ruumiittomaksi, enkä voi antaa itselleni toista kehoa, vaikka ihmiset unelmoivat myös siitä, että voisimme korvata elimistömme ja jopa hakkeroida muistimme tai aivomme, toisin sanoen jotenkin kirjoittaa niiden sisällön kovalevylle ja istuttaa ne sitten uuteen, teknisesti valmistettuun kehoon, ja voisimme saavuttaa luonnollisen kuolemattomuuden.
Hedwig von Beverfoerde:
Puhutko nyt transhumanismista ja sen ajatuksista?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
…mutta silloin niihin ovat oikeutettuja vain superrikkaat, jotka pitävät vain omaa elämäänsä arvokkaana, kun taas muu ihmiskunta voi kuolla, heitä on miljardeja. Kolme miljardia riittäisi. Se on projekti. Nämä eivät ole minun ajatuksia, jotka jotenkin maalaavat asian mustalla mustalle, vaan kaikki on kirjoitettu mustavalkoisesti Klaus Schwabin ja Hararin ja kaikkien näiden kirjailijoiden, näiden muodikkaiden kirjailijoiden kirjoissa. Niitä on paljon Amerikassa, Piilaaksossa, ja ne kaikki käsittelevät näitä kysymyksiä. Varmasti on myös monia ihmisiä, jotka todella tarkoittavat hyvää, eikä teknologiaa pidä demonisoida, se myös auttaa meitä. Nykyaikaisen lääketieteen kehitys voi auttaa meitä paljon, ja myös uutta viestintäteknologiaa käytetään myönteisessä mielessä. Meidän on kuitenkin erotettava toisistaan, käytetäänkö sitä elinolojen parantamiseen vai ihmisten tuhoamiseen, niin että vain harvat ovat edelleen subjekteja ja muut ovat objekteja. He ovat vain ihmismateriaalia, tiettyjä maailman lunastamiseen liittyviä ajatuksia maailman lunastamista varten. Uskomme, että Kristus, että Jumala itse on maailman lunastaja, ja jos vanhat Rooman keisarit eivät onnistuneet tekemään maailmasta parempaa paikkaa Rooman valtakunnan aikana, kuten eivät monet muutkaan, jotka rakensivat suuria valtakuntia – niin, jos poliitikot eivät ole onnistuneet siinä tähän mennessä, niin eivät onnistu myöskään maailman taloustaitajat, jotka ovat rakentaneet suuria yrityksiä. He ovat vielä kaukana siitä, että he kykenisivät olemaan ihmisen pelastaja. Heillä on vain kaikkivoipaisuusfantasioita siitä, että he olisivat Jumalan veroisia. Harari kirjoittaa kirjan ”homo deus“ – ihminen tekee itsestään oman luojansa.
Mutta mitä ”ihminen“ tarkoittaa? Hän ei ole olemassa abstraktisti! Jotkut ihmiset, joilla on tietotaitoa ja tietoa rahasta, tekevät toisista luomuksiaan, tuotteitaan, niin että lopulta ei ole olemassa jotenkin oikeudenmukaista maailmaa, vaan pienen joukon hallitsema suuri ihmismassa, ja he sanelevat sille ihmismassalle, mikä on heille hyväksi ja mikä tekee heidät onnelliseksi. “Meillä on yksityiset lentokoneet, huvijahtimme ja kaikenlaista, mihin meillä on varaa. Teidän onnellisuutenne kannalta riittää, että asutte pienessä asunnossa, kerrostalossa, ja silloin tällöin, jos olette kilttejä, annamme teille muutamia etuoikeuksia ja makeisia hyvästä käytöksestänne sosiaalisen luottojärjestelmän mukaisesti, kuten Kiinassa, jota pidetään hienona mallina.” Tämä ei voi olla visio tulevaisuuden maailmasta! Me kristityt oletamme, että jokainen yksittäinen ihminen on ihminen ja että hän voi silloin myös päättää itse ja että hän ei tarvitse kommunistisen puolueen johtoa tai sellaista pientä, kapitalistista muutaman ihmisen kollektiivia, joka sanelee koko maailmalle, mikä on hyvä – toisin sanoen ajatus maailmanhallituksesta, tämä järjetön idea, että meillä on maailmanhallitus, joka säätelee kaiken, ja sitten ei olisi enää konflikteja, ei enää sotia. Tällaisessa maailmanhallituksessa, vaikka se olisikin olemassa, syntyisi jälleen konflikteja, jotka toteutettaisiin suuren enemmistön kustannuksella, joten paratiisia maan päällä ei olisi – eikä varsinkaan paratiisia maan päällä, jonka supermiljardöörit laatisivat. En itse ainakaan halua elää sellaisessa.
Hedwig von Beverfoerde:
En minäkään. Haluaisin palata vanhemmuuslakiin eli suunniteltuun ”uudistukseen“ hieman provosoivalla kysymyksellä: Eikö voi olla myös hyvä, jos esimerkiksi lapsella, jolla on itse asiassa useita vanhempia, koska hän syntyy tilanteeseen, jossa kaksi homoa tai kaksi lesboa on jo liittynyt yhteen, ja sitten on vuorostaan kolmas ja neljäs henkilö, joka täyttää myös vanhemmuuden tehtävän tämän lapsen tapauksessa… jos tämä on sitten näennäisesti myös laillisesti ja oikeudellisesti vahvistettu… Voiko se olla suotuisaa tai hyvää yksittäistapauksissa? Ne, jotka kannattavat ja edistävät tätä, esittävät sen ikään kuin se olisi etu lapselle, että hänellä on niin sanotusti varmuus siitä, että toinen äiti tai toinen isä voi nyt myös laillisesti olla isä ja äiti, kun taas toisessa tapauksessa hänellä olisi ehkä vain äiti tai vain isä ja biologisesti puuttuva osa on spermapankki tai tuntematon munasolujen luovuttaja… Voiko se olla etu? Voitteko kuvitella, että se voi olla myös hyvää ja oikeaa?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Tuo on sofistista päättelyä. Ensin luodaan huono tila, sitten parannetaan sitä hieman tuon huonon merkin sisällä, ja sitten luullaan, että on tehty jotakin. Vanha orjakauppias, joka joutuu vapauttamaan orjansa, ei voi sanoa: „Kyllä, olen mahdollistanut sen, ettei hänen tarvitse enää työskennellä kaivoksessa, vaan pellolla, siellä hänellä on vähän mukavampaa työskennellä.“ Tämä voi olla suhteellinen parannus, mutta se ei estä ymmärtämästä, että koko järjestelmä on alun perin väärässä. Ja kuka alun perin asetti lapsen tähän tilanteeseen? Ja sitten teeskennellään lapsen tilanteen parantuvan, kun sitä alun perin kutsuttiin hyödykkeeksi, joka ostettiin. Lapsella on omat vanhempansa, hänellä on isänsä ja äitinsä. Sillä on oikeus kasvaa isänsä ja äitinsä kanssa.
Hedwig von Beverfoerde:
Tällaisten oikeudellisten uudistusten myötä olemme siirtymässä täysin pois oikeusjärjestelmämme kristillisestä perustasta uudella osa-alueella. Teemme sitä jo monilla osa-alueilla, mutta nyt myös tässä kohdassa, joka on äärimmäisen ratkaiseva ihmisen ja koko hänen identiteettinsä kannalta, mutta myös hänen syntyperänsä ja hänen todellisen luonnollisen jäsenyytensä kannalta yhdessä perheessä tai eri perheissä. Mitä seurauksia on mielestänne tullut siitä, että olemme etääntyneet aiemmasta oikeusjärjestelmästämme? Mitä mahdollisia seurauksia sillä voi olla?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Psykiatrit rikastuvat. On tietenkin luonnotonta ja ihmisluonnon vastaista kasvaa tällä tavoin. Ihmistä ei voi muokata luonnollisia perusteita vastaan. Siksi lapset ovat uhreja.
Hedwig von Beverfoerde:
Voisitteko kuvitella, että se vaikuttaisi myös tavallisiin perheisiin, joihin se ei näytä vaikuttavan lainkaan?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Se on tavoite. Kyse ei ole vain muutamien vähemmistöjen tai yksittäisten tapausten sääntelystä, vaan koko järjestelmän järkyttämisestä. Aina on ollut niin, että enemmistö väestöstä on tuudittautunut uneen. „Niin, eihän siitä voi olla minulle mitään haittaa, asun vaimoni kanssa“, sanoo mies. „Jos on kaksi miestä, jotka rakastavat toisiaan, antakaa heidän rakastaa“, ja niin edelleen, ja: „Ehkä on ihan hyvä, jos tämä on laillisesti säännelty“… Se on vain yksi askel yleisessä suunnitelmassa; koko suunnitelma koostuu siitä, että kielelliset tasot sekoitetaan keskenään, siitä tässä on kyse: miehen ja naisen avioliiton ja miehen ja naisen perustavanlaatuisen suhteen horjuttaminen, siitä tässä on kyse! Alun perin naisten oikeudellinen tasa-arvo vahvistettiin siirryttäessä teolliseen yhteiskuntaan, jonka elinolot olivat erilaiset kuin maatalousyhteiskunnassa. Mutta jos teeskennellään, että a-sukupuolinen ihmistyyppi on olemassa, ja sukupuoli on käytännössä lisätty vain vahingossa, ja siksi jokainen voi nyt henkilökohtaisesti subjektiivisesti toivoa, että haluaisin nyt olla mies tai nainen, tai mitä tahansa muita mahdollisuuksia keksiikään – täysin absurdia ja kaukaa haettua. Nykyään jonkun täytyy melkein hävetä sanoessaan: „Olen heteroseksuaali“. Tämä edellyttää sitä, että heteroseksuaalin ja homoseksuaalin välillä olisi ero. Seksuaalista on olla mies tai nainen. Se on sexus, sukupuoli, olla mies tai nainen, mutta sitten vaihdamme terminologiaa sanomalla seksuaalinen, joka määräytyy myös joidenkin seksuaalisten mieltymysten mukaan.
Hedwig von Beverfoerde:
Niin, ja vetovoima….
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Ihminen syntyy mieheksi tai naiseksi. Yksittäistapauksissa on myös fyysisiä kehityshäiriöitä, ja on ihmisiä, jotka ovat syntyneet vain yhden käden kanssa. Sukupuolielimet voivat myös olla puutteellisesti kehittyneet jonkin kehityshäiriön vuoksi, mutta se ei tarkoita, että voisin sanoa yksikätisenä syntymisen olevan normaalia. Toinen on puute – ja toinen on luonnollinen tila. Nyt toivomme ehkä lääketieteen voivan korjata myös tämän puutteen. Mutta jos olisin syntynyt mieheksi, en ajattelisi, että minusta tehtäisiin nainen.
Hedwig von Beverfoerde:
Juuri näin tapahtuu tällä hetkellä. Erityisesti lapset ja nuoret ovat nyt joutuneet transsukupuolisuushulluuden vietäviksi, ja propagandaa on meneillään paljon.
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Mielestäni tämä on valtava rikos ihmiskuntaa, ja lapsia ja nuoria kohtaan, joilla on meneillään tietty suuntautumisvaihe kypsymisessään. He tarvitsevat sitä – tiedämme tämän myös murrosiästä – mutta heitä on rohkaistava. Jos synnyn mieheksi, minun on käytävä läpi murrosikä ja tunnistauduttava henkisesti omaan sukupuoleeni ja sanottava, että olen mies, minut on luotu naista varten, ja jos olen nainen, minun on myönnettävä olevani luotu miestä varten – menitte sitten naimisiin tai ette. En ole naimisissa, en siksi, etteivät naiset merkitsisi minulle mitään, vaan siksi, että olen sanonut olevani valmis luopumaan avioliitosta ollakseni läsnä koko Jumalan perheelle. Pappi on isähahmo, ja siksi vain miehestä voi tulla pappi – ei siksi, että naiset olisivat poissuljettuja, vaan siksi, että miehisyytensä vuoksi hänellä on valmiudet harjoittaa isyyttä hengellisellä tasolla. Uskonnolliselle sisarelle ei sanota, että hän on miespuolinen edustaja, vaan että hän on itse asiassa äidillinen. Tällaisen hengellisen äitiyden perusta on siinä luonnollisessa sukupuolessa, josta hän on peräisin.
Hedwig von Beverfoerde:
Tähän sukupuolen syvempään teologiseen merkitykseen vaikuttaa viime kädessä myös koko maallinen sekasorto. Se on suuri sekaannus, joka lopulta aiheuttaa ja edistää yhtä ja toista…
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Lisäksi pappeudesta on olemassa vain toiminnallinen käsitys. Pappi ei siis ole silloin muuta kuin kulttihenkilö, joka suorittaa vähän liturgiaa eikä edusta Kristusta kirkon sulhasena suhteessa kirkkoon, hänen morsiameensa… Jos luonnollinen perusta puuttuu ja tuhoutuu, silloin ei ole enää selvää, että tällä kaikella on aina korkeampi merkitys. Mies ja nainen ihmisinä ovat myös jotain muuta. Ihmisen seksuaalisuus ei ole samanlaista kuin eläinten seksuaalisuus, ei pelkkää vaiston seuraamista, vaan se on jo nostettu henkilökohtaiseksi, minkä vuoksi meillä ihmisillä, ihmisrodussa, lajissamme, ei itse asiassa ole mitään mielekästä seksuaalista liittoa ilman henkilökohtaista rakkautta. Henkilönä olemista ei yksinkertaisesti aseteta eläimellisen ruumiin päälle, vaan tämä koko käyttäytymisemme inhimillisen seksuaalisuuden sisäinen transsendenssi on jo käännetty kielelliseen ja henkiseen todellisuuteen, henkilökohtaiseen todellisuuteen. Kun tapaan toisen ihmisen, en vain äännähdä mumisevia ääniä tai varoitushuutoja tai muuta sellaista, vaan puhun. Järkeni ilmaisee itsensä sanoissani. Vaikka en ymmärtäisikään toista kieltä, se on silti erilaista viestintää kuin koirani kanssa.
Hedwig von Beverfoerde:
Eminenssi, onko se, mitä juuri kerroitte, oletettua roomalaiskatolisen kirkon enemmistölle tänä päivänä? Vai voiko sitä itse asiassa enää yleisesti odottaa ja edustaa?
Gerhard Ludwig kardinaali Müller:
Katolinen usko ei johdu siitä, mitä jokin enemmistö tai vähemmistö sanoo. Ei myöskään siitä, että yksinkertaisesti ollaan katolisia tai ei olla katolisia jonkin rekisterimaininnan mukaan. Katolinen usko johtuu Jumalan sanasta, Jumalan teosta, joka objektiivisesti kohtaa meidät Pyhässä Kirjoituksessa, apostolisessa traditiossa, kirkon opetusvallan keskeisissä opetuksissa. Ja voi hyvinkin olla, että joissakin maissa tällaiset nimelliset katolilaiset antavat ajattelunsa saada ravintoa aivan muista lähteistä, mutta silloin he eivät ole enää katolilaisia. Ihmiset ovat jo seuranneet arianilaista valtavirtaa, jossa ajateltiin Jeesuksen olevan vain korkeampi olento, mutta ei Jumalan Poika. Mutta tässä ei ole kyse enemmistöstä vaan totuudesta.
Hedwig von Beverfoerde:
Tuo on hieno johtopäätös, kiitos paljon, eminenssi, että esititte meille nämä todella syvälliset ja tärkeät ajatukset niin yksityiskohtaisesti!
Haastattelun teki DemoFürAllen edustaja Hedwig v. Beverfoerde, ja se julkaistiin videohaastatteluna sarjassa “Mitmütter und Mehreltern: Familie im Fadenkreuz” DemoFürAllen YouTube-kanavalla.