Kirjoittaja: Mikhail Remisov.
Lännen tärkein osaaminen siirtomaasivilisaationa on tulevaisuuden tekeminen siirtomaaksi. Tulevaisuuden suunnittelun monopoli konseptina ja itseään toteuttavana ennusteena.
Alkaen 1700-luvulta, joka aloitti teollisten ja yhteiskunnallisten vallankumousten aikakauden, on syntynyt eräänlainen yhteiskunnallisen mielikuvituksen teollisuus, joka kertoo ihmisille eri puolilla maailmaa, mikä on tulevaisuuden ja edistyksen kannalta tärkeää ja mikä ei.
Ajan myötä tämä ala on muuttunut yhä teknologisemmaksi. Sitä voisi verrata muotiteollisuuteen. Väitettä siitä, että kuluvan kauden muotivirtauksia ei luoda itse, vaan ne suunnitellaan tietyissä hienoissa rakennuksissa, voidaan pitää salaliittoteoriana. Samalla tavalla luodaan kokonaisten aikakausien trendit. Tällä on kuitenkin paljon kauaskantoisempia seurauksia: Syntyy teknisten standardien suunnittelua, sääntelyn pelisääntöjä ja signaaleja markkinoille siitä, mihin suuntaan niiden pitäisi kääntyä.
Tarkastellaan tästä näkökulmasta nyt joitakin lähitulevaisuuden käsitteitä, jotka ovat olleet kaikkien huulilla viimeisten kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana.
Jälkiteollinen talous – mistä tässä käsitteessä on kyse? Se on kylmän sodan voiton ideologia, voitto “vain” teollisesta Neuvostoliitosta “vain” teollisen Kiinan avulla.
Länsimaiden ylivoima teknologiassa, rahoituksessa, markkinoinnissa, “halujen teollisuudessa” ja kuluttajien maksukykyisessä kysynnässä – kaikki tämä auttoi hautaamaan neuvostoliittolaiset “puuhastelijat” ja pitämään kiinalaiset “puuhastelijat” kurissa.
Tämän lähestymistavan ensimmäinen vaihe toimi moitteettomasti. Ajan mittaan toisessa vaiheessa ilmeni kuitenkin tiettyjä toimintahäiriöitä.
Kiina vapautui maailman työpöydän roolista osaamalla hyödyntää sille tarjotun mallin heikkouksia: teknologia siirtyi itään teollisten työpaikkojen myötä, sisäinen kysyntä alkoi kasvaa ja kehittyä, ja lopulta siitä tuli paljon vahvempi vetovoimatekijä maailmanlaajuiselle rahoitukselle, kuin mitä halpa työvoima oli tuolloin ollut.
Tästä syystä tapahtui lopulta paradigman muutos, joka lopulta ilmeni neljäntenä teollisena vallankumouksena.
Materiaalin “käsittely” ei ollut enää pelkkää muodonmuutosta joka voitiin “ulkoistaa”, toisin kun taas teollinen muotoilu, laitesuunnittelu ja markkinoinnin osaaminen.
Räätälöity tuotanto, nopea prototyyppien rakentaminen, additiiviset teknologiat ja robotisointi mahdollistivat tuotannon tuomisen takaisin kotiin, lähemmäs kuluttajaa, kaikkine seurauksineen uusille teollisuusmaille.
Samaan aikaan toinen huolenaihe on tullut hyödykkeitä toimittavista maista.
Ensinnäkin ne vaativat yhä suurempaa osuutta tuotoista itselleen, koska niiden politiikkoja on yhdistetty. Tässä ei puhuta pelkästään Venäjästä, vaan Persianlahden valtioiden esimerkki on paljon havainnollisempi: On suorastaan hämmästyttävää, miten paljon heidän oma subjektiivisuutensa länttä kohtaan on kasvanut viime vuosisadan puolivälistä lähtien.
Toiseksi, vaikka tuotanto muuttuisi kuinka paljon, se on ja pysyy resurssien käsittelynä. Pohjimmiltaan uusiutumattomista luonnonvaroista. Tämä tarkoittaa, että nämä resurssit tulevat pitkällä aikavälillä kalliimmiksi. Ei ole läheskään todistettu, että “energiakäänne” muuttaisi tätä suuntausta perusteellisesti. Maailmanlaajuinen sähköistyminen voi hyvinkin heikentää öljyn kysyntää, mutta samalla se lisää muiden mineraalivarojen (nikkeli, alumiini, rauta, litium, grafiitti jne.) kysyntää, mutta se tuskin pystyy vähentämään maakaasun kysyntää, koska uusiutuvien energialähteiden kasvu tässä skenaariossa liittyy energiankulutuksen huimaan kasvuun. Juuri tästä syystä koko energiamurroksen käsitteessä korostetaan hyödykkeiden tuottoa niiden valtioiden hyväksi, jotka toimivat “ilmastokomissaareina” (erilaiset hiilidioksidiverot), ja mikä ei ole yhtä tärkeää, teknologista tuottoa. Sillä länsimaat hallitsevat “vihreän” teknologian kehittämistä, ja vielä enemmän niillä on yksinoikeus määritellä tarkasti, mitä teknologioita pidetään “riittävän vihreinä” kehityksen nykyisessä vaiheessa.
Emme tiedä, kuinka suuri on ihmisen aiheuttama osuus ilmastonmuutoksesta. Tällä hetkellä luotettavin tosiasia tässä suhteessa on se, että energiamurros ei ole muuta kuin tuoton siirtämistä muihin käsiin. Juuri tästä syystä se aiheuttaa suurta kuohuntaa eliitissä.