Seuraava on avoin Gabriele Kuby:n kirje Jordan Petersonille vastauksena hänen heinäkuussa poliittisen kommentaattorin Dave Rubinin kanssa pitämäänsä podcastiin otsikolla: Gay Parenting and Pitfalls – homoseksuaalien vanhemmuuden sudenkuopat.
Rakas Jordan Peterson,
luin kirjasi 12 Rules for Life joitakin vuosia sitten ja annoin sen joululahjaksi pojalleni. Satunnaisesti kuuntelen podcastejasi. Hiljattain ilahduin The Telegraph -lehdessä julkaistusta artikkelistasi “Uhraamme lapsemme brutaalin äärivasemmistolaisen ideologian alttarilla” ja iloitsin vastauksestasi porttikieltoosi Twitterissä. Totuuden puolella seisova mies, joka mieluummin kuolee kuin poistaa twiittinsä.
Muutamaa päivää myöhemmin näin podcastisi Dave Rubinin kanssa otsikolla “Gay Parenting: Promise and Pitfalls” ja olin järkyttynyt. Podcastissa levitit punaisen maton homoavioliitolle ja keinotekoiselle lisääntymiselle.
Sinusta on tullut kuuluisa, ja miljoonat ihmiset seuraavat sinua rehellisenä äänenä, joka etsii totuutta kumartumatta poliittisesti korrektiin suuntaan. Näytät antaneen periksi seksuaalisen vallankumouksen valtaville kulttuurisille paineille, ja siksi olen syvästi pettynyt.
Heti keskustelunne alussa ystäväsi Dave Rubinin kanssa, joka valmistelee homojen “vanhemmuutta”, te revitte alas ihmisen olemassaolon antropologisen perustan muurit: Ihmiskunta on luotu mieheksi ja naiseksi, jotka on kutsuttu lisääntymään. Sanoitte: “Se ei ole totta:
- Kulttuurimme näyttää päättäneen, että homoavioliitosta on tullut osa itse avioliiton rakennetta.
- Avioliitto on kahden ihmisen liitto.
- Se on kahden ihmisen liitto, jolla luodaan perusta lapsille.
Vastalause 1:
Kulttuurimme ei ole päättänyt, että homojen “avioliitosta” on “tullut osa itse avioliiton rakennetta”, vaan länsimainen kulttuuri on joutunut armottoman ja radikaalin kulttuurisodan kohteeksi. Propaganda-aseiden avulla, nimittäin median ja suurten teknologioiden hallinnan, sekä oikeuslaitoksen ja akateemisen maailman heikentämisen avulla, länsimaiden vallitseva kulttuuri pyrkii nyt tuhoamaan niiden ihmisten olemassaolon, jotka eivät suostu siihen, ja se ahdistelee ja vainoaa kaikkia niitä, jotka uskaltavat asettua sen tielle. Mitä näkyvämpi, sitä tuhoisampi vaino, johon kuuluu myös näytösoikeudenkäyntien käynnistäminen toisinajattelijoita vastaan, jotta kukaan ei uskaltaisi vastustaa agendaa.
Erittäin hienostuneet propagandatekniikat esiteltiin yksityiskohtaisesti vuonna 1990 julkaistussa kirjassa After the Ball, How America will conquer its fear & hate of Gays in the 90s. Länsimaiden nykytilaa ajatellen näyttäisi siltä, että kyseisen kirjan kirjoittajat, Harvardissa koulutetut homoaktivistit Marshall Kirk ja Hunter Madsen, ovat saavuttaneet sen, minkä he olivat asettaneet tavoitteekseen.
Alle kolmen prosentin väestönosan etujen puolesta taistelevan aktivistivähemmistön totalitaristinen agenda näkyy avoimesti maailmalle vuonna 2007 laadituissa Yogyakartan periaatteissa, joita laajennettiin 111:sta “valtion lisävelvoitteella” kymmenen vuotta myöhemmin. Kukaan ei voi myöhemmin sanoa: Me emme tienneet. Historian on pohdittava kysymystä: Miksi taloudellisen ja poliittisen maailman vallankäyttäjät tukivat ohjelmaa, joka tuhoaa perheen ja elinkelpoisen yhteiskunnan välttämättömän eettisen perustan? Se, että ihmisten ylivoimainen enemmistö taipui LGBT-ideologian edessä, ei ole yllättävää, sillä opportunistinen selkärangattomuus näyttää olevan antropologinen vakio. Mutta että Jordan Peterson?
Vastalause 2:
Yksi sana riittää kumoamaan sen, mitä avioliitto on merkinnyt kaikille niille, jotka ovat eläneet ennen meitä ihmiskunnan historiassa: miehen ja naisen liitto, joka on avoin antamaan elämää lapsille – sana “ihmiset”. Koskaan ihmiskunnan historiassa ei samaa sukupuolta olevien suhteita ole tuotu “perinteisen avioliittomuodon sisälle”, koska avioliiton merkitys ja sen kulttuurinen tehtävä tuhoutuvat tällä vallankumouksellisella teolla.
Puhutte avioliitosta “ihanteena”, jopa “jumalallisena ihanteena”, jota te ja Rubin ette halua “räjäyttää”, koska se “horjuttaisi yhteiskunnan tasapainoa perheen tasolla, ja se vaikuttaa todella huonolta ajatukselta”. Mutta juuri näin teette. Avioliittoinstituutio on riippumaton “ihanteen”, harmonisen, elinikäisen, yksiavioisen suhteen saavuttamisesta. Pikemminkin avioliitto määritellään sellaisen miehen ja naisen pysyvällä ja yksinomaisella sitoutumisella, jotka kykenevät ja haluavat tulla “yhdeksi lihaksi” yhdynnän kautta ja jotka molemmat ilmaisevat avoimuutensa lasten synnyttämiseen ja kasvattamiseen.
Avioliiton ja perheen ideologisen ja käytännöllisen purkamisen paineessa noin 40 prosenttia aviopareista ei pysty pitämään sitoumustaan – lasten kustannuksella, mutta 60 prosenttia kuitenkin pystyy. He ovat yhteiskunnan vakauden perusta. Heitä on tuettava.
Vastalause 3:
Yhteinen hyvä, joka on riippuvainen seuraavan sukupolven henkisestä ja fyysisestä terveydestä, ei vaikuta mitenkään keskusteluusi ystäväsi Dave Rubinin kanssa. Kumpikin teistä jättää huomiotta lasten oikeudet ja tarpeet. Sanallakaan ette ota huomioon lasten hyvinvointia. Ainoa kriteeri ihmiskunnan eksistentiaalisen järjestyksen kumoamiselle ovat aikuisten toiveet. Aikuisten jotka, kuten Dave Rubinin tapauksessa, haluavat mielekkään elämän. Rubinin motiiveja ei ole vaikea ymmärtää tai sympatiseerata. Hän on nimittäin itse kuullut sinun puhuvan perheen tärkeydestä ja siitä, että “et kypsy ennen kuin joku muu on tärkeämpi kuin sinä”.
Rubin halusi päästä narsistisesta elämästään yli, ja häntä lannisti mahdollisuus tulla ikääntyväksi homoseksuaaliksi, joka osoittaa piittaamattomuutta “kaikkia tunnettuja normeja kohtaan”. Hän ilmaisi pelkäävänsä päätyvänsä kuten stereotyyppiset “suihkuruskettuneet” homomiehet “pikku koirineen”, jotka viettävät myöhemmät vuotensa jahdaten “samoja seksuaalisia seikkailujaan, joita he jahtasivat neljäkymmentä vuotta sitten”.
“Se ei ole täysi elämä. Tiedän, että olisin voinut päätyä sellaiseksi”, hän myönsi.
Mutta voiko meillä olla todella merkityksellinen elämä muiden kustannuksella – niiden lasten kustannuksella, joilta ei kysytä eikä heillä ole valinnanvaraa siitä, keitä heidän vanhempansa ovat, miten heidät synnytetään ja millaisessa sosiaalisessa ja psykologisessa ympäristössä he joutuvat kasvamaan? Rubin lähti “tekemään sitä, mikä on oikein” – hankkimalla kaksi lasta keinotekoisen lisääntymisen avulla.
Mutta onko se oikein, Jordan Peterson?
“On teknisesti vaikeampaa saada lapsia, jos kyseessä on homoseksuaalinen pari”, sanotte. Tarkastellaanpa “teknisiä vaikeuksia” tarkemmin:
Kahden miehen, jotka haluavat saada lapsia, on ostettava, mitä heiltä puuttuu, koska loppujen lopuksi on olemassa kaksi biologista sukupuolta, vaikka YouTube peruuttaa eli canceloi ihmiset, jotka pysyvät tässä perustavaa laatua olevassa tosiasiassa. Heiltä puuttuivat naisen munasolut ja kohtu, ja heidän piti ostaa/vuokrata molemmat.
Ensin Rubin kysyi siskoltaan, kolmen lapsen äidiltä, “lahjoittaisiko” tämä munasolujaan. Rubin sanoi, että hän oli “imarreltu ja otettu” ehdotuksesta, mutta hän ja hänen “miehensä” näkivät vaikeuksia, jos tulevan lapsen biologinen äiti olisi paikalla syntymän jälkeen, joten he päättivät etsiä munasolujen luovuttajan.
Näillä munasolunluovuttajasivustoilla voi määritellä, mikä heille on tärkeää luovuttajassa. Arvostettu ja kallis Ivy League -koulutus ei ollut Rubinille ja hänen niin sanotulle aviomiehelleen niinkään tärkeä, vaan naisen terveys oli tärkein, ja sitten hänen ulkonäkönsä. “Sanotaan vaikka asteikolla 6,5/10 oleva ruotsalainen nainen”, Rubin kuvaili. Heidän valitsemansa nainen luovutti kaksi munasolua, “toinen hedelmöitettiin Davidin [Rubinin “aviomiehen”] spermalla ja toinen minun spermallani”.
Ihmiset pitävät ajatuksesta, että heidän vanhempansa siittivät heidät rakastavassa syleilyssä. Keinotekoisella hedelmöityksellä tuotetut lapset joutuvat elämään erilaisen kertomuksen kanssa alkuperästään.
Koeputkihedelmöityksessä siittiösolut nimittäin tuotetaan masturboimalla, ja munasolut ostetaan koeputkessa sekoitettaviksi. Koska se ei useinkaan onnistu, käytetään solunsisäistä sperman injektiota (ICSI). Laboratorion häikäisevässä valossa lääkäri valitsee siittiösolun, pistää injektioneulan munasoluun ja ruiskuttaa siittiösolun.
60% – 80% näin syntyneistä alkioista on kromosomivaurioita, eivätkä ne voi kehittyä. Ylimääräiset alkiot hävitetään tai pakastetaan miinus 196 °C:ssa nestemäisessä typessä satatuhansittain joka vuosi. Suurin osa näistä syväjäässä säilytetyistä alkioista jää “orvoksi” ja lopulta heitetään pois. Jos vanhemmat lahjoittavat ylimääräiset alkiot tutkimusta varten, lisääntymisklinikat antavat heille alennusta.
On hyvin harvinaista, että raskaus tapahtuu ensimmäisellä yrityksellä, ja yli 80 prosentissa tapauksista se ei tapahdu edes kolmannen kierron jälkeen. Vain noin 15 prosenttia keinohedelmöityksistä todella johtaa lapsen syntymään. Keskimäärin noin 20 alkiota joutuu kuolemaan yhtä onnistunutta istutusta varten.
Muista, että alkiot ovat ainutlaatuisia ihmisolentoja.
Luonnollisesti ihmiset, jotka haluavat lapsen, haluavat terveen lapsen. Siksi keinotekoisesti luotu alkio käy läpi laadunvalvonnan, jossa tarkistetaan, onko siinä merkkejä perinnöllisistä sairauksista tai vammoista, ennen kuin se istutetaan kohtuun. Tätä kutsutaan istutusta edeltäväksi diagnoosiksi (PID). Jotta PID olisi kannattava, tarvitaan noin seitsemän alkiota. Alkiot tutkitaan perinnöllisten vikojen ja vammojen varalta, ja tarvittaessa ne hylätään. Näin lääkäristä tulee valikoiva rodunjalostaja, joka päättää elämän varhaisimmassa vaiheessa, kuka on elämisen arvoinen ja kuka ei.
Entä munasolujen luovuttaja eli nainen, joka myy munasolujaan?
Hormonaalinen stimulaatio on naiselle äärimmäisen stressaavaa. Luonnossa vain yksi munasolu on valmis hedelmöittymään kunkin kuukautiskierron aikana. Keinotekoista hedelmöitystä varten naisen on vapautettava mahdollisimman monta munasolua, eli kuluminen on huomattavaa. Monet munasolut – sekä hedelmöittyneet että hedelmöittymättömät – kuolevat ennemmin tai myöhemmin.
Koska naisen elimistö pakotetaan hormonilisien avulla tuomaan esiin useampi kuin yksi munasolu, seurauksena voi olla “ylistimulaatio-oireyhtymä”, johon liittyy vakavia terveysriskejä veren hyytymisestä masennukseen. Kuukausien ajan, jopa vuosien ajan, jos nainen käy läpi useita syklejä, hänen elämänsä on hedelmöitysklinikan vaatimusten sanelemaa. Yli puolet kaikista keinotekoisesti käynnistetyistä raskauksista päättyy keskenmenoon tai kohdunulkoiseen raskauteen. Tällöin munasolujen keräyssykli on toistettava. Ei lainkaan hauskaa naiselle!
Jos he “onnistuvat” luomaan laboratoriossa useita alkioita, he tarvitsevat silti kohdun, jossa ne kasvavat. Syväpakastetut alkiot on kuljetettava sijaisäidille (sijaisäideille), sulatettava ja istutettava (vain harvat jäävät eloon). Tähän tarvitaan huomattavasti enemmän alkioita kuin mitä lapsia tilataan, koska istuttaminen onnistuu harvoin ensimmäisellä kerralla.
On epätodennäköistä, että sijaisäideillä olisi epäitsekkäitä motiiveja – kuten Rubin olettaa – tehdä mahdottomasta mahdollista: homoparin lisääntyminen. Pikemminkin useimmiten naiset tekevät sen rahan vuoksi.
Ukraina on sijaisäitiyden eurooppalainen keskus. Sadat tilatut vauvat jäivät Ukrainaan jumiin Covidin lockdownien aikana. Kirjakiertueella Kiovassa näin metroasemassa mainoksia, joissa tarjottiin 16 000 euroa naisille (joiden keskimääräiset vuositulot ovat 3 000 euroa), jos he vuokraavat kohtunsa tuottamaan lapsia pariskunnille, jotka eivät voi hankkia lapsia, tai Hollywood-tähdille, jotka haluavat tulla äideiksi ilman raskauden ja synnytyksen vaivaa. Yksikään hyvin toimeentuleva nainen ei ikinä suostuisi tähän koettelemukseen.
Sijaisäitiyden todellisuus on tämä: köyhä nainen myy itsensä orjaksi yhdeksäksi kuukaudeksi, jonka aikana toimisto hallitsee täysin hänen elämäänsä. Se määrää, mitä hän saa syödä, mitä lääkkeitä hän saa ottaa tai mitä hänen on otettava, missä hänen on asuttava, ja varmistaa samalla, että hän suostuu “alkioiden vähentämiseen”, jos munasoluja onnistutaan istuttamaan enemmän kuin lapsia tilataan. Jos lapsessa ilmenee vikoja synnytystä edeltävässä diagnoosissa, häntä kehotetaan tekemään abortti.
Itsemääräämisoikeutensa menettämisen lisäksi hänelle voi aiheutua vakavia terveysriskejä, kuten korkea verenpaine ja aivohalvaus, raskausmyrkytys, raskausdiabetes ja vakavia synnytyskomplikaatioita.
Lapsi syntyy yleensä ennenaikaisesti keisarinleikkauksella. Kun lapsi on syntynyt, hänen on luovutettava lapsi toimeksiantajapariskunnalle tai sairaalan henkilökunnalle heti synnytyksen jälkeen, eikä hän saa enää koskaan olla yhteydessä lapseensa.
Entä mitä lapselle tapahtuu?
Alkio, jonka piirteet on valittu luettelosta, joka on tuotettu koeputkessa ja pakastettu heti elämänsä alussa, siirretään rahaa tarvitsevan naisen kohtuun. Naisen on tukahdutettava luontainen halunsa rakastaa hänen sydämensä alla kasvavaa lasta, jotta hän välttyisi tuskalta luovuttaa lapsi vieraille ihmisille heti syntymän jälkeen.
Aiemmin naisen kohtu oli äärimmäinen turvallisuuden paikka, joka painaa ihmissydämeen sammumattoman kaipuun täydelliseen ykseyteen. Näin ei ole sijaisäidille syntyneen lapsen kohdalla.
Hänelle kohtu on pimeä tyrmä, johon ei pääse yhtään rakkauden tai iloisen odotuksen sädettä. Lapsi aloittaa elämänsä hylättynä ja yksinäisenä kohdussa, josta hänet siirretään hautomoon, koska useimmat IVF-lapset tulevat maailmaan liian aikaisin ja liian pieninä keisarinleikkauksella.
Synnytystä edeltävät tutkimukset osoittavat, että alkio kuulee, maistaa, haistaa ja tuntee; äidin tunnetila jättää jäljen hänen sielunsa. Yhdeksän raskauskuukauden aikana äiti ja lapsi yhdistyvät mitä syvimmällä tasolla. Luonnollisesti syntynyt lapsi tuntee äitinsä sydämenlyönnit, hänen tuoksunsa, hänen äänensä, laulut, joita äiti on laulanut hänelle, ja hänen maitonsa maun. Tämä antaa turvaa syntymän aiheuttaman järkytyksen jälkeen. “Rakkaushormoni” oksitosiini tulvii äidin ja vauvan synnytyksessä, vauva löytää äidin rinnan, painaa nenänsä pehmeään ihoon ja imee äidin kehosta saadakseen elämänsä tarpeet.
Rubinin tapauksessa lapsi saapuu kahden vieraan ihmisen syliin, miesten, joilla ei ole maitoa antavia rintoja, jotka ruokkivat vauvaa ostetulla äidinmaidolla, jota säilytetään “kahdessa autotallin teollisessa syväjäädytyskaapissa”.
Vanha oikeusperiaate “Mater semper certa est (äiti on aina varma)” ei enää pidä paikkaansa. Rubinin elokuussa 2022 odottamat kaksi lasta eivät koskaan tule tuntemaan äitiään, eivät geneettistä äitiään eivätkä sijaisäitiään. Heillä on kaksi isää, geneettinen isä ja isäpuoli. Heidän sisaruksensa on sisarpuoli. Jos munasolut ovat yhdeltä naiselta, heillä olisi sama geneettinen äiti, jos ei, sisarukset eivät olisi lainkaan sukua.
Isän tai äidin menettämistä kuoleman kautta pidettiin aina kovana kohtaloniskuna. Sadut kaikuvat siitä. Koeputkihedelmöityksen keksimisen myötä tuli teknisesti mahdolliseksi ja laillisesti sallituksi riistää ihmiseltä hänen perimänsä – vapaaehtoisesti ja tahallisesti.
Sinä ja Rubin keskustelette adoptiosta, joka olisi ollut “paljon helpompaa ja halvempaa”. Kysyt Rubinilta, miksi “geneettinen samankaltaisuus oli tärkeä huomioon otettava tekijä”. Rubin on jotenkin yllättynyt kysymyksestä ja vastaa: “Me vain tiesimme sen.”
Vastaat myöntyvästi ymmärtäen, että tämä biologisen sukulaisuuden halu “on jotain, mitä ihmiset ovat aina tehneet aikojen alusta lähtien”; vastaus ei tyydytä edes Rubinia, joka vastaa: “Tuo ei oikeastaan ole vastaus.”
Voisiko olla niin, että biologialla on merkitystä, että kaikessa elävässä on telos (tavoite, kreikaksi τέλος), joka on löydettävä ja toteutettava, jotta elämä olisi täytetty? “Omien biologisten lasten suosiminen on itsestäänselvyys”, sanotte.
Eikö teille kummallekaan tule mieleen, että lapsilla on mieltymys omiin biologisiin vanhempiinsa? Jos on olemassa ihmisoikeus, tämä on perustavanlaatuisin ihmisoikeus, joka on olemassa. Lapset, joita on kohdannut se kipeä kohtalo, että heidät on erotettu biologisista vanhemmistaan kuoleman tai tahallisen sukuryöstön vuoksi, etsivät aina biologisia juuriaan, vaikka se johtaisikin heidät masturboivaan isään, joka myi spermansa ja tuotti satoja sisaruksia.
Adoptiolapsi on yleensä menettänyt molemmat vanhempansa – mikä suuri tragedia. Adoptiotoimistot näkivät paljon vaivaa löytääkseen luotettavia ja vastuullisia aviopareja, jotka pystyisivät tarjoamaan lapselle rakastavan kodin – kunnes samaa sukupuolta olevat parit vaativat “oikeutta adoptioon”.
Lapsi ei ole ainoastaan menettänyt vanhempiaan, vaan isän ja äidin arkkityyppi on tarkoituksellisesti viety pois, ja lapsen on kasvettava homoseksuaalisessa ympäristössä, joka miesten keskuudessa on yleisesti ottaen epäsiveellinen ja joka on, kuten toteatte, “hyväksikäytön ennustettavin riskitekijä”. (“the most predictive risk factor for abuse.“)
Entä lasten syntyminen samaa sukupuolta oleville vanhemmille homoyhteisössä?
Rubinin ja hänen “miehensä” Davidin kaksi lasta huomaavat päiväkodissa, että muilla lapsilla on äidit, ja he alkavat ihmetellä, miksei heillä ole äitiä. Heidän sydämiinsä syntyy kaipaus, joka ei koskaan jätä heitä. Heiltä riistetään välttämätön edellytys inhimilliselle kehitykselle: kolmiomainen vuorovaikutus äitiin ja isään.
Mutta sinä, Peterson, toimitat perusteluja:
Voiko “hyvä tahto” todella korvata tämän eksistentiaalisen turmeltumisen, kuten näytätte vihjailevan?
Oletko psykologina ja terapeuttina todella vakuuttunut siitä, että homoparin on mahdollista “mallintaa sekä feminiinisiä että maskuliinisia vaikutteita lastenne elämässä”?
Jopa Rubin on varma, että ne naispuoliset roolimallit, jotka he tuovat aluksi kotitalouteen – sisko ja isoäiti – “eivät voi korvata äitiä”.
“Lapset ovat hyviä kiintymään muihin kuin biologisiin sukulaisiinsa”, sanot. Kyllä, lapset ovat suuntautuneet kiintymään selviytyäkseen ja kiintyvät keneen tahansa saatavilla olevaan henkilöön. “Tämän kiintymisen on oltava vakaata”, kuten huomautat, “he inhoavat sitä, että ensisijaiset hoitajat vaihtuvat”. Mutta Rubin aikoo tehdä juuri näin, ja hän artikuloi selvästi, että isoäiti ja sisko ovat paikalla vain “alussa”.
Tarjoat samaa sukupuolta olevien avioliitolle mahdollisen oikeutuksen kysymällä:
“Luuletko, että miesten homoseksuaaliseen yhteisöön liitetty räikeys ja siveettömyys… ovat seurausta siitä, että ihmisten eteen ei ole mahdollisesti avattu yhtenäisempää ja konservatiivisempaa polkua?”
“Tuomalla nämä suhteet perinteisen muodon sisälle, asiat normalisoituisivat ja edistettäisiin jotain vakaata, kypsää, vastuullista, pitkäaikaista yksiavioisuutta”, ehdotatte.
Mutta miksi sitten seksuaalinen yksinoikeus on poikkeus jopa vakaiden parisuhteiden aikana?
Miksi vain kymmenen prosenttia amerikkalaisesta LGBT-väestöstä käyttää samaa sukupuolta olevien avioliiton laillista instituutiota, jonka puolesta he ovat taistelleet niin kovasti?
Toiveesi siitä, että samaa sukupuolta olevien suhteiden tuominen “perinteisen muodon sisälle edistää vakaata, kypsää, vastuullista ja pitkäaikaista yksiavioisuutta”, ei toteudu.
Tuoreessa artikkelissa yhteiskuntatieteilijä Mark Regnerus siteeraa laajaa alankomaalaista tutkimusta, jonka mukaan 55 prosenttia samaa sukupuolta olevien vanhempien kanssa elävistä lapsista koki näiden vanhempien eron, kun taas vastakkaista sukupuolta olevien vanhempien lapsista 19 prosenttia. Mitä vielä enemmän: “Lasten läsnäololla oli taipumus vakauttaa vastakkaista sukupuolta olevia pariskuntia, mutta horjuttaa samaa sukupuolta olevien pariskuntien vakautta. Samaa sukupuolta olevien pariskuntien eroamisaste oli 43 prosenttia, mutta eri sukupuolta olevilla pariskunnilla vain 8 prosenttia.
LGBTIQ-lobbauksen hellittämätön propaganda työntää viestin kaikkien mieleen: “Ei mitään eroa! Ei eroa! Ei eroa!”
On sanomattakin selvää, että kulttuurissa, joka on hylännyt tieteen velvollisuuden etsiä totuutta, tuotetaan “tutkimuksia”, jotka teeskentelevät todistavansa, että “mitään eroa ei ole”, mutta uskotko sinä todella ihmisen sielun syvyyttä käsittelevänä psykologina, että ihmiselämän eksistentiaalinen rakenne voidaan kumota vahingoittamatta täysin puolustuskyvyttömiä lapsia, joista tulee aikuisten halujen kohteita?
Kun samaa sukupuolta olevien “avioliitto” oli korkeimman oikeuden pöydällä Obergefell vs. Hodges -tapauksessa vuonna 2015, tunnetut professorit Loren Marks, Paul Sullins ja edellä mainittu Mark Regnerus totesivat:
”Väitetty yksimielisyys siitä, ettäkö lasten samaa sukupuolta olevista vanhemmista ei olisi haittaa, ei ole objektiivisen tieteellisen tutkimuksen tulos vaan yhteiskuntatieteellisten yhteisöjen tutkimuslinjausten voimakkaan politisoinnin tulos. … Kun otetaan huomioon lisääntyvä näyttö siitä, että lopputulokset samaa sukupuolta olevien vanhempien kotitalouksissa kasvaneille lapsille ovat vahingollisia, osavaltioiden laeilla, joilla rajoitetaan avioliitto vain vastakkaista sukupuolta oleville kumppaneille, on järkevä perusta.”
Tästä syystä Regnerus tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi, koska hän oli uskaltanut kumota poliittisesti korrektin “ei eroa” -käsityksen, joka perustui vankkaan tieteelliseen tutkimukseen. Hän kutsuu sitä “tulikävelyksi”, jonka hän aloitti kymmenen vuotta sitten.
Kaikki haitat, joita rikkinäisistä heteroperheistä tulevilla lapsilla on verrattuna ehjistä perheistä tuleviin lapsiin, esiintyvät myös samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä kasvavilla lapsilla – ja lisäksi joitakin muita haittoja:
Huonompi koulumenestys, mielenterveyshäiriöt, masennus ja iän myötä suurempi taipumus itsemurhaan, lihavuus, seksuaalinen uhriutuminen, homoksi tai lesboksi identifioituminen ja samaa sukupuolta olevat seksikumppanit.
Aikuisina he ovat todennäköisemmin naimattomia, uskottomia ja sairastavat sukupuolitauteja. He saavat useammin sosiaaliavustusta, käyttävät todennäköisemmin alkoholia, savukkeita ja marihuanaa, viettävät enemmän aikaa ruudun ääressä ja syyllistyvät rikoksiin.
Eikö mitään eroa?
Uhkailun ja vainon kohteeksi joutuvat paitsi tiedemiehet, jos he pitävät kiinni totuudesta, myös aikuisten holtittoman vallankäytön uhrit lasten kustannuksella – kuten Dawn Stefanowiz:
“Lapsina emme saa ilmaista erimielisyyttämme, tuskaamme ja hämmennystämme. Useimmat aikuiset lapset, jotka ovat lähtöisin homotaloudesta, eivät tunne oloaan turvalliseksi tai vapaaksi ilmaista julkisesti tarinoitaan ja elämänmittaisia haasteitaan; he pelkäävät menettävänsä ammattilupia, jäävänsä ilman työpaikkaa valitsemallaan alalla, joutuvansa eroon joistakin perheenjäsenistä tai menettävänsä minkä tahansa suhteen, joka heillä on homovanhempansa tai -vanhempiensa kanssa.”
Ei ainoastaan jokaisesta tutkijasta ja jokaisesta uhrista, mutta myös jokaisesta kansakunnasta, joka ei ole halukas täyttämään Yogyakartan “valtiollisia velvoitteita”, on tullut YK:n ja EU:n kaltaisten kansainvälisten järjestöjen harjoittaman LGBTIQ-kulttuuri-imperialismin kohde.
Esimerkkejä tästä ovat Unkari, Puola ja Afrikka. Jopa Ukrainassa LGBTQ-lobbaus, jolla on kokemusta yleisen mielipiteen, lakien ja koulutuksen kumoamisesta Yogyakartan periaatteiden aktivistien oppaan mukaan, ei kaihda sodan hyväksikäyttöä agendansa edistämiseksi.
Lobbaus on tehnyt tämän sekä pienillä toimilla, kuten vaatimalla Katariina Suuren patsaan korvaamista homopornotähden patsaalla, että suurilla toimilla, kuten vaatimalla samaa sukupuolta olevien avioliiton saattamista osaksi lakia “ilman minkäänlaista kansan tukea”.
Kaikki, jotka vastustavat tätä agendaa, yhdistetään nyt hyökkääjään, Vladimir Putiniin, joka on estänyt LGBT-aktivismin Venäjän kouluissa.
Molemmat teistä tarjoavat myös perusteluja, jotka, jos niitä seurattaisiin, osoittaisivat selvästi, että yhteiskunta tuhoaa sosiaalisen rakenteensa ja eettisen perustansa, kun se “päästää muurit alas” avioliiton määritelmästä yhden miehen ja yhden naisen pitkäaikaisena, elämälle avoimena liittona.
“Erottelua ei voi latistaa ilman valtavia menetyksiä”, sanot, kun Rubin myöntää, että “kaikkea horjuttavan woke-kulttuurin ylilyönnit”.
“Tunnen sympatiaa konservatiiveja kohtaan, jotka sanovat: Annoimme samaa sukupuolta olevien avioliiton tapahtua, ja katsokaa, mitä nyt on tapahtunut. Nyt olemme mukana sukupuoli-identiteetti-asioissa, opetamme sukupuoliteoriaa viisivuotiaille…” hän lisää.
Ylilyönnit olivat osa suunnitelmaa, sillä LGB:tä seurasi aina T. Päivä sen jälkeen, kun korkein oikeus laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot vuonna 2015, presidentti Obama aloitti “kylpyhuonetaistelun”, jossa hän yritti pakottaa koulut päästämään tytöiksi julistautuvat pojat tyttöjen vessoihin.
Saksan uusi radikaalivasemmistolainen hallitus kiirehtii säätämään lailla, että syntymätodistuksessa voi olla kaksi äitiä mutta ei isää, että neljä eri sukupuolta olevaa ihmistä voi muodostaa “vastuullisen yhteisön” lapsille, että lapsia on “tuettava” heidän siirtyessään valitsemaansa sukupuoleen ja että 18-vuotiaasta lähtien voi kerran vuodessa vaihtaa nimensä ja sukupuolensa suullisella ilmoituksella.
Viittaat siihen, että hyväksikäytön riski on “paljon suurempi” lapselle, jolla on isäpuoli, jonka kanssa hän ei ole biologisesti sukua, ja jopa Rubin kutsuu sitä “vaaralliseksi alueeksi, että he käyvät lasten kimppuun juuri nyt… koska he valmistelevat heitä seksiä varten”.
Eivätkö nämä pohdinnat riitä punnitsemaan yhteiskunnan yhteistä hyvää verrattuna pienen vähemmistön haluun etsiä tyydytystä muodossa, jota heidän elämäntapansa ei luonnostaan salli? Kummallista kyllä, länsimainen yhteiskunta on kalibroinut vaa’an “arvoilla”, jotka ylittävät yhteisen hyvän vähemmistöjen vaatimuksilla.
Katy Faust, joka itse on biologisten vanhempiensa eron myötä kahden lesbon kasvattama, osuu naulan kantaan kirjansa otsikolla: HE ENNEN MEITÄ.
Yhteiskunnalla, joka ei aseta lasten tarpeita aikuisten halujen täyttämisen edelle, ei ole tulevaisuutta, ja se luisuu takaisin barbariaan, jossa lapset uhrataan “raa’an, äärivasemmistolaisen ideologian alttarille”.
Kirje on julkaistu Life Site -uutissivustolla.
Gabriele Kuby on kirjailija ja katolinen sosiologi Saksasta. Hänen uusi kirjansa The Abandoned Generation (Hylätyt sukupolvet) on nyt saatavilla St Augustine’s Pressin kautta.
Kirjailija Gabriele Kubyyn voi ottaa yhteyttä hänen verkkosivujensa kautta: https://www.gabriele-kuby.de/kontakt.