Toimittaja Maria Veitolan suomalaisessa ohjelmassa “Vuoroin vieraissa” nähdään erilaisia tunnettuja henkilöitä, puhutaan parisuhteesta, itsensä huomioimisesta, psykoterapioista, naisena olemisen haasteista musiikkialalla, alkoholinkäytöstä, Corona-kritiikistä jne. naistenlehden muotokuvan tyyliin. Nyt myös Suomen pääministeri Sanna Marin oli Maria Veitolan vieraana.
Ohjelma esitellään seuraavasti:
Maria haluaa tietää, miten Sanna jakselee tämänhetkisen maailmantilanteen keskellä. He juttelevat tulevista vaaleista ja pohtivat sitä, miten pääministerin bailaaminen voi vaikuttaa siihen, miten kansa hänet näkee. Myös Marian poika Taisto ja hänen ystävänsä Antti pääsevät esittämään huolenaiheensa.
On sanottava, että propagandashow on onnistunut. Toimittaja ei esitä yhtään kriittistä kysymystä, vaan antaa pallot Sanna Marinille, joka käyttää niitä taitavasti luodakseen itsestään kiinnostavan kuvan: tehokas ja kaunis nuori nainen, joka on tyytyväinen itseensä, joka ei ota itseään liian vakavasti, joka on “vain ihminen” ja “tekee vain työtään” eikä välitä julkisesta huomiosta. Silti hän näyttää täydelliseltä jokaisessa otoksessa, ja hänet on lavastettu moitteettomasti meikistä ja vaatteista eleisiin ja kaikkiin vastauksiinsa, jotka kertovat kaiken ja eivät mitään. Hassua kyllä, hän kuitenkin sanoo haastattelun aikana, ettei hänellä ole stylistiä ja että hän syöttää sosiaalista mediaa itse.
Lapsetkin saavat sanoa sanottavansa, ja ohjelman loppupuolella he puhuttelevat pääministeriä heti heidän syvästä ilmastopelostaan: “Ajattelen ilmastonmuutosta, joka etenee kovaa vauhtia”, Marian poika Taisto sanoo, “ilmastonmuutos on jotain, mitä en halua tapahtuvan ollenkaan. Olen puhunut siitä paljon Marian kanssa. Toivon, että muutokset ovat todella suuria ennen kuin ilmastonmuutos valtaa meidät.” Sanna Marin on hyvin valmistautunut siihen. Hän ei halua sortaa lapsia, “mutta valitettavasti ilmaston osalta meillä on jo nyt ketjureaktio, jota on vaikea pysäyttää. Olemme jo kiihtyvällä tiellä.”
Itse asiassa tässä ohjelmassa ei käsitellä edes etäisesti mitään. Sanna Marinin eteen rullataan punainen matto jokaista aihetta varten, eikä niitä tietenkään puutu, muotiaiheita: Sateenkaariyhteisö, ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, Ukrainan sota ja niin edelleen. Siitä voisi sanoa paljonkin. Aiheet pysyvät kuitenkin koristeina, ne ovat olemassa osoittaakseen, kuinka nykyaikainen, kuinka trendikäs, kuinka vastuuntuntoinen, iloinen ja samalla uskomattoman rento Suomen pääministeri on. Hän voi toki olla mukava nuori nainen. Mutta hän on tietenkin myös Suomen pääministeri. Ehkä ihmiset eivät uskalla esittää tälle nuorelle poliitikolle kriittisiä kysymyksiä?
Hän puhuu ronskia suomea, mutta nuorempia äänestäjiä, joilla ei ole kulttuuria ja juuria, se ei haittaa, päinvastoin. Ja jos naapurin tytöstä voi tulla pääministeri, niin sinustakin voi tulla pääministeri, jotkut ajattelevat “tasa-arvon” aalloilla. Ja Sanna Marin puhuu mielellään tasa-arvosta ja “ihmisenä olemisesta”. Välillä hän auttaa kattamaan pöydän, tulee saunasta, ihailee seinällä olevia tauluja ja vaihtaa kuulumisia Marian kanssa. “Olen vain ihminen”, hän korostaa, mutta itse asiassa näyttää siltä, että hän salaa tällä lausunnollaan juuri päinvastaista.
Mitä tapahtuisi, jos joku kysyisi todella kriittisiä kysymyksiä? Jos joku ajattelisi aivan toisin? Onko hän edelleen niin ystävällinen ja rento, kun toimittaja ei tarjoa hänelle oman lapsensa tekemää limonadia eikä kohtele häntä ystävällisesti, vaan kysyy perusteluja ja haastaa ne kovasti? Sanna Marin antaa kuvan tehokkaasta ja kiireisestä työmehiläisestä, mutta hän vaikenee työnsä todellisesta sisällöstä.
“Maailma muuttuu ja siinä yrittää pysyä mukana”, on Maria Veitolan vahvistava vastaus Sanna Marinin lausuntoihin. Sitä, mitä nämä muutokset ovat ja miksi niitä pitäisi seurata, ei edes yritetä pohtia. Se perustuu nykyaikaisuuden mantraan: huominen on parempi kuin eilinen, yksinkertaisesti siksi, että se on voittanut.
Nykyään tasa-arvosta puhuminen peittää usein jotain aivan muuta: kylmyyden, välinpitämättömyyden ja snobismin. Tasa-arvo on voimassa vain niin kauan kuin kaikki ovat tasa-arvoisia. Mutta voi niitä, jotka eivät ole! Jos joku on eri mieltä, hänelle ei vastata, hänet hylätään, hänet kohdataan torjumalla tai jopa tuhoamalla. He tekevät sitä, mitä vastaan he sanovat taistelevansa Pride-kulkueilla ja solidaarisuuden osoituksilla. Olemme luomassa kiihottumisen, vihan ja jakautumisen kulttuuria, kun ennen ihmisillä oli vapaus käyttäytyä omalla tavallaan heille annetuissa kohtaamisissa. Rakkaus ei ole tasa-arvoinen oikeus, vaan se on kommunikointia sen toisen kanssa, joka on yleensä erilainen kuin itse. Vapauteen kuuluu myös se, ettei rakasta kaikkia. Itse asiassa ihmiset käyttäytyvät ikään kuin homot, paratiisilinnut, herkät ihmiset ja niin edelleen olisivat pudonneet taivaalta, ikään kuin ei olisi koskaan ennen ollut ihmisiä, jotka elivät, työskentelivät ja juhlivat niiden kanssa. Aivan kuin olisi aina ollut vain hyviä homoja ja vain niitä, jotka tuomitsivat heidät epäoikeudenmukaisesti ja kylmästi.
Toimittaja Maria Veitola väittää olevansa panseksuaali, hän muistelee useita exiä, miehiä, naisia, transseksuaaleja. Hän asuu tällä hetkellä heteroseksuaalisen miehen kanssa ja ajattelee, että ihmiset luulevat häntä siksi virheellisesti “heteroksi”. Voi olla utelias näkemään, mistä päin tuuli puhaltaa, kun hetken identiteetin määrittelevä affekti on hiipunut. Identiteetti on nykyään ilmeisesti vain jotain rotan tapaista. Kysymys kuuluu, kuka on rotan sieppaaja? Tarinan loppu on hyvin tunnettu.
“Jokainen ulostulo antaa muille enemmän tilaa olla ja elää omannäköistään elämää”, Maria Veitola jakaa Instagramissa.
Todellako kaikki? Entä sellaisten ihmisten Coming-out, jotka eivät usko nykypäivän valtavirtaan? Yhteiskunnan koetinkivi on sen suhtautuminen todellisiin vaihtoehtoihin ja niihin, jotka ovat erilaisia, jotka ajattelevat ja tuntevat eri tavalla ja jotka elävät eri tavalla. Mitä tunnistetaan ja miksi? Missä huudetaan “Seis!” äänekkäästi ja miksi? Mikä hylätään suoralta kädeltä ja miksi?
Mutta nykyään ei enää tehdä eroja, ei edes Suomessa; kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia, ja niin julistetaankin. Mutta kun sanoo Sanna Marinin tapaan Tyttöjen päivänä 2022 kaikille tytöille ja naisille: “Olette mahtavia!”, luopuu kokonaan ihanuudesta, sillä jos kaikki olisivat ihania, kuka sitten oikeasti vielä olisi? Keneen uskoo joku, joka uskoo “kaikkiin”? Vain itseensä.
Samaan aikaan suomalainen yhteiskunta on sisäistänyt myös modernin maailman rauhanhalun, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja ihminen nähdään vain täysin vaihdettavissa olevana tietopakettina. Sitten yksi on ei-binäärinen, toinen cis, seuraava on kameleontti sosiaalisessa sentimentaalisuudessa, toinen marssivien kokemusmaailmojen seismografi. Suojakaide on tunne. Totuutta ei ole olemassa, ja tosiasiat ovat sitä, mitä valta julistaa niiden olevan. Ne, joilla on valtaa, voivat jopa julistaa sukupuolen joksikin epäolennaiseksi, kuten moottoriksi, jota et tarvitse, vaikka haluat käynnistää auton.
Suomen pääministeri istuu siis lapsiystävällisessä julkisessa yksityismaailmassaan toimittajan kanssa, joka ei todellakaan esitä kriittisiä kysymyksiä, ja fantasioi näennäisesti täysin harmonisesti, rennosti ja kriittisesti inhimillisen ihanuuden utopiasta. Koko ohjelma on PR-toimiston tuote, eikä siinä ole mitään sellaista sisältöä, joka sopisi henkilöön ja asiaan. Vielä vähän aikaa sitten Sanna Marinilla oli omat näkemyksensä, mutta hän tekee sen kuten idolinsa Angela Merkel. Näkemykset eivät ole tärkeitä, ne vain häiritsevät ja estävät uraa maailmassamme, joka ei ole enää demokraattisesti järjestäytynyt ja jonka julkista aluetta ja markkinoita saastuttavat nykyään maailmanlaajuisesti virtaavan rahan edut. Tässä mielessä tämä ohjelma on pelkkää massoille suunnattua infotainmentia, eikä voi olla lainkaan niin, että Sanna Marin ei tietäisi tätä ja olisi aidosti “vain ihminen” tällaisessa tuotannossa. Ei voi olla lainkaan niin, että hän ei ymmärtäisi, kenen etua – Suomen kansan edun sijasta – hän todella edustaa. Ukrainan kansan, planeetan tai seksuaalivähemmistöjen etua hän todennäköisesti edustaa vain näennäisesti.