Piilaaksossa, jossa julistetaan koulutuksen vallankumousta ja kehitetään digitaalisia oppimisvälineitä, on nyt käynnissä ajatustavan muutos. Yhä useammat Googlen, Applen ja Yahoon kaltaisten suurten teknologiayritysten työntekijät lähettävät lapsensa kouluihin, joissa on teknologiavapaa oppimisympäristö. Vuonna 2011 kuollut Applen toinen perustaja Steve Jobs ja Microsoftin perustaja Bill Gates tiesivät hyvin, miksi he eivät antaneet iPadeja ja älypuhelimia lapsilleen.
Kun yritys markkinoi kouluille oppimisvälineenä tuotetta, jota yrityksen perustaja kieltää omia lapsiaan käyttämästä – mitä johtopäätöksiä voimme tehdä tästä?
Kouluja (kuten Steve-Jobs-kouluja Alankomaissa), joita käytettiin digitaalisen luokkahuoneen mallina, pidetään nyt myös epäonnistuneina, mutta sitä, miten digitaalinen teknologia vaikuttaa lasten mieliin, tutkitaan edelleen.
Se, mitä ne tekevät yhteiskunnalle, on toisaalta jo nyt käymässä ilmi. Common Sense Median tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa pienituloisten perheiden nuorten ruutuaika on keskimäärin runsaat kahdeksan tuntia päivässä, kun taas varakkaiden perheiden nuorilla vain noin kuusi tuntia.
Median käyttötottumukset ovat vahvasti riippuvaisia vanhempien tuloista. Myös vaihtoehtoisiin (analogisiin) harrastuksiin, kuten pianotunneille tai urheiluseuran jäsenyyteen, on oltava varaa.
Digitalisaatioon liittyy aina sosiaalinen ulottuvuus – vaikka koulutuslupaus onkin, että kaikki saavat osallistua ja voivat hyödyntää sitä.
Uusien tietotekniikoiden kritiikitön ja ylimitoitettu käyttö kouluissa aiheuttaa kuitenkin sivullisia vahinkoja, joita on toistaiseksi aliarvioitu ja jotka ovat sitä vakavampia, mitä varhaisemmassa vaiheessa lasten kehitystä niitä aletaan käyttää.
Pikaoppiminen, verkko-opiskelu, virtuaaliluokkahuoneet, kannettavat tietokoneet koulureppujen sijaan, didaktiset hyperlinkit, reaaliaikainen tieto, tietokoneet – kaikki tämä on nykyään muodissa.
Ja kuitenkin – kuten käy yhä selvemmäksi – kyse on vain yhdestä asiasta: valtavasta liiketoimesta!
Joka tapauksessa on kiireellisesti varoitettava tietokoneiden käytöstä päiväkodeissa ja peruskouluissa. Erityisesti tässä yhteydessä on sovellettava mediakasvatuksen periaatteita: analoginen tulee ennen digitaalista, tuottava tulee ennen vastaanottavaa. Koska:
- uudet tiedotusvälineet käynnistivät prosessin, jossa informaatiotulva uhkaa tappaa viestinnän.
- Kouluopetuksen digitalisointi johtaa siihen, että tiedon paketoinnista ja esitystavasta tulee sisältöä tärkeämpää. Opettajat huomaavat yhä useammin, että vaikka oppilaat eivät useinkaan sisällön kannalta pysty loogisesti yhdistämään lausetta toiseen, teknologiapohjaisen esityksen eteen tehdään valtava ponnistus.
- Uudet mediat edistävät hätkähdyttävää käsitystä ja asennetta, jonka mukaan oppimisen pitäisi aina olla hauskaa ja vilkasta. Seurauksena on keskittymisen ja sinnikkyyden puute.
- Ulmin yliopiston tekemän analyysin mukaan, joka koskee 14 suurta empiiristä tutkimusta kaikista maailman maista digitaalisen tietotekniikan vaikutuksista oppilaiden oppimiseen, ei ole näyttöä siitä, että digitalisaatio parantaisi oppimista; pikemminkin suoritukset ovat yleensä huomattavasti huonompia tietokoneita käytettäessä.
Googlen entinen insinööri Tristan Harris varoittaa liikkeessään “Time Well Spent” älypuhelinsovellusten riippuvuutta aiheuttavista vaaroista. Sovellukset on suunniteltu siten, että ne yhdistyvät aivojen dopamiinireseptoreihin palkitsemismekanismien avulla ja aiheuttavat riippuvuutta. Psykiatri ja kasvatustieteilijä Manfred Spitzer on esittänyt tätä teesiä jo vuosia.
Mobiililaitteiden käytön rajoittamiseen on hyviä syitä: näytön sininen valo, joka estää unihormoni melatoniinin vapautumisen, silmien vaurioituminen, häiriötekijöiden riski ja keskittymiskyvyn puute.
Medialukutaito voidaan toisaalta saavuttaa suurelta osin ilman tietokonetta ja internetiä. Siihen sisältyy muun muassa
- kyky erottaa asioita toisistaan ja saada niistä tolkkua;
- kyky kirjoittaa ymmärrettävästi
- kyky käyttää kohdennettuja strategioita tiedonhaussa ja
- kyky erottaa toisistaan tärkeät ja merkityksettömät asiat.
Koska kyse on lapsistamme ja heidän henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan, tarvitaan kiireesti rehellistä keskustelua digitalisaation hyödyistä ja riskeistä sekä naiivien “edistysaskelten” voittamista.